Antibioottikuuri on nyt ohi, saa tuulettaa! Mutta se tuskin sinua kiinnostaa yhtä paljon kuin minua, joten mennään suoraan asiaan. Osa työtäni on selata muotibrändejä. Kooreloo tuli vastaani, kun tutkin, mitä merkkejä tanskalaiset fashionistat tykkäävät käyttää. Hipahtavat, jotenkin kaukaisesti Hipanema-merkin mieleen tuovat laukut vilahtelivat bloggaajien asukuvissa, joten päätin tutustua merkkiin paremmin. Jos jossakin on hapsuja, siellä olen myös minä. Ihan takuulla.

Kooreloo valmistaa pääasiallisesti persoonallisia käsilaukkuja. Ketjuhihnalliset laukut ovat kauniita niin sisältä kuin ulkoakin. Käsintehdyt laukut ovat uniikkeja ja ne koristellaan hipahtavaan tyyliin. Luulin ensin, että laukku on punottu jostakin kaislasta tai muusta kasvista, muuta suurin osa laukuista on punottu EU-alueella paikallisista nahka- tai kangassuikaleista. Oletan ja toivon, että materiaali on jonkinlaista tekstiiliteollisuuden ylijäämää.

Laukku-kategorian kalleimmat erikoismallit maksavat himpun alle 800 euroa, mutta jo 250 eurolla saa itselleen kauniin ja tilavan perusmallin. Merkki myy myös upeita kitarahihnoja ja mietinkin, saisinko sellaisen Olympus-kameraani jotenkin kiinni. Hihnat maksavat 95-160 euroa.

Kooreloo

Ihailin laukkuja aina, kun sellaiseen törmäsin. Sitten eräänä päivänä avasin aamulla Zadaa-sovelluksen, jolla olen siis töissä, ja uusien tuotteiden joukossa oli värikäs Kooreloo-laukku. Hinta oli alempi kuin aiemmilla tuotteilla, jotka tosin nekin oli myyty nopeasti, joten klikkasin laukun heti ostoskoriini. Se saapui luokseni tanskalaiselta bloggaajalta vähän reilussa viikossa. Tämä on ehdottomasti minun kesälaukkuni 2018. En taidakaan tarvita omaa Cult Gaiaa enää, vaikka se kaunis onkin.

Onko tämä merkki sinulle tuttu entuudestaan? :)