Huomenta! Tänään on vihdoinkin Roosa nauha -päivä, joka on kampanjakuukauden kohokohta. Roosa nauha -hyväntekeväisyyskampanja tahtoo lisätä rintasyöpätietoisuutta ja kerääkin rahaa, joilla autetaan sairastuneita ja heidän läheisiään monin eri tavoin. Kirjoitin alkukuusta postauksen osallistumiskeinoista, joita itse suosin. Nauhan hankin joka vuosi, ja tänä vuonna askartelin Roosa nauha -nauhakkeista nahkatakkiini selkään kunnon asetelman. Lupasin esitellä takkini teillekin, joten tässäpä se nyt on. Nauhoja takkiin käytettiin 11 kappaletta, muutama jäi vielä ylikin. Hyvä niin, sillä etupuolelle voisi lisätä nauhan, jotta myös vastaantulijat näkevät sen eivätkä vain ne, jotka kävelevät takanani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pelkäsin aluksi, että hiukset jäävät kiinni nauhakerivistöön, mutta onneksi niin ei ole, vaan tuo koristelu on ollut ihan harmiton käytössä. Tunnustan kuitenkin, että ihan koko kuukautta takkini ei tule näyttämään tältä, sillä lahjoitan nauhat äitini työpaikalle Hatanpään puistosairaalan neurologian erikoissairaanhoitoon. Siellä tehdään päivittäin ympäri vuorokauden tärkeää työtä, ja arvostan hoitajia todella paljon, joten tämä tuntui luontevalta loppusijoituskohteelta ostamilleni nauhoille. Hoitajat ovat empaattista porukkaa ja pitävät kynätaskuissaan ympäri vuoden pieniä merkkejä, joilla ilmaisevat osallistumisensa ja tukensa johonkin ajankohtaiseen kampanjaan kuten nyt tähän rintasyöpäkampanjaan.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä nauhoilla koristelusta voisi ottaa jokavuotisen perinteen. Olisi kiva tuunata esimerkiksi lastenrattaat tai vaikka käsilaukku viestimään, että tässä ollaan liikkeellä hyvällä asialla. On ollut ilo huomata, että kaupungilla tulee paljon vaaleanpunaisia nauhoja vastaan. Muistuttelen vielä, että omiin Roosa nauha -teemaisiin some-kuviin kannattaa lisätä tägit #roosanauha ja #nauhapäälle! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA