OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On juhannus, ja olen ostanut itselleni Garage Hard Ice Tea -tölkin. Sellaisen isomman version vielä, johon mahtuu puolisen litraa juomaa. Viimeisen puolentoista vuoden sisään en ole oikein juonut alkoholia. Muutaman kuukauden sisään olen maistellut kuohuviinilasin siellä ja toisen täällä. Olen juonut lounastreffeillä lasin valkoviiniä. Aika hurjaa, eikö? Oikeastaan on, sillä tällainen hyvin satunnainen alkoholinkäyttö tuntuu hyvältä. Elimistöni ei reagoi alkoholiin enää samalla tavalla kuin ennen raskautta, vaan pienikin määrä tuntuu isommalta ja vaikuttaa enemmän. Haluatteko tietää, miten tuon tölkin kanssa lopulta kävi? Sen voin kertoa jo etukäteen, että seuraavana yönä heräilin kamalaan janoon ja oloni oli levoton.

1 dl jälkeen mietin, kuinka vahvasti alkoholi voi maistua läpi näin miedosta juomasta. Se oli valehtelematta ensimmäinen ajatukseni ensihörpyn jälkeen. Ennen en tajunnut sitä lonkerossa tai siiderissä, mutta nyt tuntuu, että joku on lorauttanut juomani sekaan jotakin miestä väkevämpää. Pitääkö tässä nyt muuten tasa-arvon nimissä sanoa “naista väkevämpää”, ettei kukaan loukkaannu? Vai onko nimenomaan loukkaavaa sanoa, niin ja ronkkia vakiintunutta sanontaa? Tällaisia tärkeitä asioita ensimmäinen pikkulasi jääteetä pani minut miettimään. Taisi olla psykologinen vaikutus aika iso tuolla hörpylläni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2 dl jälkeen alkoholi ei enää maistu juomasta läpi, vaan pääsin käsiksi aikuisten jääteen oikeaan aromiin. Ihan hyväähän tuollainen laimea ja hapokas juoma on. Humalassa tai hiprakassa en tunne olevani, mutta jotenkin koko lihaksistoni rentoutuu pitkästä aikaa. Sanon myös ääneen asioita, jotka ovat ennen jääneet näkymättömään suodattimeeni. Hidas juomatahtini hymyilyttää muita. Myös minua, sillä juon yleensä nopeassa tahdissa kaikki juomat. Nyt puhutaan siis ihan kaikista juomista paitsi siitä kahvista, jota vauva-arjessa harvoin ehtii juoda kuumana.

3 dl jälkeen juoma alkaa maistua ällöttävän lämpimältä ja siitä on kadonnut hiilihappo. Mietin, juonko juomaa liian hitaasti, kun kukaan muu ei valita hapottomuudesta. Vai eivätkö muut vaan mieti tuollaisia sivuseikkoja? Alan miettiä päässäni postausta aiheesta. Päätän myös, että meidän perheessämme on aina oltava selvä vanhempi, jos poika pitää viedä sairaalaan tai jotakin kamalaa tapahtuu. Hupijuomaa nautiskellaan siis vuorotellen eikä mieluusti lapsen aikana kuin vain sen ruokajuoman tai satunnaisen saunajuoman verran, ettei alkoholista ja sen käyttämisestä tule tabua. Tässä vaiheessa jätin tölkin pöydänkulmalle ja lähdin uimaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mietin, pitäisiköhän lopettaa alkoholinkäyttö kokonaan? En tarvitse alkoholia elämääni. Se on syy moniin pahoihin tekoihin tässä maailmassa, tekee ihmisistä inhottavia ja sen terveysvaikutukset ovat liibalaabaa. Tai lähinnä ne tulkitaan liibalaabaksi, sillä harva juo vain sen yhden ns. terveellisen punaviiniannoksen antioksidanttien vuoksi päivässä, mutta ei käytä alkoholia muuten. Toivoisin melkein, että näiden hyvien puolten esiinnosto mediassa lopetettaisiin, sillä alkoholista saa helposti turhan positiivisen mielikuvan. Kaikki eivät edes klikkaa sitä PUNAVIINI ON TERVEELLISTÄ -uutista auki ja lue, millä tavalla ja missä määrin se on terveellistä.

Kuitenkin, ravistelen nämä kukkahattupölyt nyt itsestäni, sillä ei tässä olla mitenkään muiden yläpuolella. Ei tällä historialla ja ei, vaikka paheksunkin alkoholia nykyään enemmän kuin koskaan. Mietiskelin näitä alkoholiasioita vähän ja päädyin lopulta pakkaamaan viikonlopun mökkireissulle punaisen pullon mukaan. Mutta se päänisisäinen muutos onkin siinä, että ennen olisin juonut Fresita-pullon yksin suoraan pullonsuusta, mutta nyt ostan sille kaveriksi raparperilikööriä ja Russiania ja teen kolmelle ystävykselle mökkireissuboolin. Koska sellainen tuntuu nyt vaan oikealta. :)