Inspiroivaa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle! Ehdin pitkästä aikaa istumaan koneelle ja pääsinkin heti paneutumaan yhteen suosikkiaiheeseeni eli syyspukeutumiseen. Your Style by Olympus -stailauskampanjamme on edennyt siihen vaiheeseen, että kaikki kuusi lukijamallia on stailattu kolmen erilaisen kameran tyyliin, kuvattu studiossa ja nyt äänestetään parhaita tyylejä. Minun oli alkuun tarkoitus stailata oma vaalea kamerani, mutta vaihdoimme Norpan kanssa  huvin vuoksi kamerat päikseen. Päädyin stailaamaan saman kameran kuin Veera eli sen upean kokomustan PEN E-PL7 -kameran. Ideaa miesmallini kuvaustyyliin selailin jo hyvissä ajoin ennen stailauspäivää. Tuossa tyylikollaasissa käyttämieni kuvien lähteet löydät tuttuun tapaan postauksen lopusta, jos tahdot katsoa kuvien yksityiskohtia tarkemmin.

Olympus-epl7-style-moodboard

Kun materiaalit ja tyylisuunnat alkoivat olla suunnilleen selvillä, piti vielä löytää suunnitelmiini sopivat tuotteet Jack & Jonesin Premium– ja Vintage-mallistoista. Suuntasimme kuvauspäivän aamuna mallini kanssa Kampin J&J-myymälään sovittelemaan erilaisia asukokonaisuuksia ja aika nopeasti se lopullinen asu lopulta löytyikin. Asun neule on itse asiassa jopa niin paljon mieleeni, että pitää ehkä käydä sovittelemassa sitä omaankin vaatekaappiin. Miesten neuleissa on lähes poikkeuksetta paremmat materiaalit kuin naisten ja tämäkin rento paita on puuvillaa. Voin vaikka vannoa, että tiettyjen massaketjujen naisten puolella se olisi jotakin aivan muuta (eli muovia). Kun tummanpuhuva bisnestyyli alkoi olla kasassa, alkoi minua kuitenkin kaihertaa pelko, että kokonaisuudesta tuli jotenkin liian pehmoinen. Viimeinen silaus löytyi onneksi vähän vahingossa, kun lainasin stailauskuviin paksusankaiset silmälasit.

Olympus-epl7-style-moodboard-2

Miesmalli, joka oli tässä postauksessa hakusessa, löytyi! Ja millainen malli kohdalleni osuikaan. Fiksu vaimo oli ilmoittanut miehensä mukaan kisaan ja hyvä niin, sillä tämä karismaattinen herra suorastaan räjäytti potin kuvauspaikalla. Ei tarvinnut edes keksiä mitään poseerausta, kun jo katse kameraan riitti täydellisen stailauskuvan syntymiseen. Iso kiitos vielä mallille ja tietysti kuvaajallemme, joka teki kaulahuivien asettelemisesta taidetta. Valmiin kisakuvani ja myös kaikki muiden bloggaajien stailaukset näette Your Style by Olympus -kampanjasivustoltamme, jossa kuvia saa ja pitääkin äänestää. Kiitos myös kaikille mallihakijoille, joita ei tällä kertaa valittu mukaan, ja tietysti Olympukselle, joka on ollut aina eräs suosikkiyhteistyökumppanini meillä Re:fashionissa. Nyt äänestämään siitä!

aanesta-voita

Psst! Olympuksella on aivan huikea joulukampanjatarjous, jossa saa tuon PEN E-PL7-kameran ostaessa Harri Koskisen suunnitteleman Design House Stockholmin Mini Block -valaisimen kaupan päälle (arvo 121€)! Näitä on vain rajoitettu erä tarjolla, joten äkkiä TÄNNE ostoksille, jos edes harkitsette tuota kameraa jossakin kolmesta väristä. ;)

(inspiraatiokuvat täältä, täältä, täältä ja täältä)