Muistatteko kangaskassin, jonka Noora osti minulle ystävänpäivälahjaksi Lontoosta? Vaikka kassi onkin epäloogisesti Pariisi-teemainen, muistuttaa se minua aina upeista muotiviikoista ja hulvattomasta matkastamme. Frendien Rossia esittävään näyttelijään törmäämisestä en vaan pääse yli ja hotellimme – ihan huikea paikka! Pienoinen matkakuume jyllää päällä koko ajan, mutta vielä pitää odotella, että pääsee lomailemaan. On aivan oikein, että äitiyslomaa kutsutaan järkevämmin vanhempainvapaaksi. Tässä ei nimittäin ole mitään lomailua, kun käyttää kaiken energiansa elohopean lailla alati vilkastuvaan jälkeläiseen. Välillä sentään ollaan rauhassakin ja tämän postauksen kuvat ovat sellaiselta päivältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään olisi edessä iso urakka, sillä kirpputorille pitäisi laputtaa lisää vaatteita. Ihan kivasti niitä on jo myyty, joten uskon, että pääsen suuresta määrästä vaatteita eroon. Harmi vaan, että kesähepenet eivät tähän aikaan vuodesta oikein myy, joten keväämmällä pitänee ottaa uudelleen pöytä, jotta niistä pastelliunelmistakin pääsee eroon. Muutaman hempeämmän neuleen laitoin silti myyntiin, sillä syksyllä esimerkiksi vaaleanpunainen on aivan ihana kaveri harmaille farkuille. (Jösses, että niitä harmaita farkkuja onkin ikävä.) Tavaran väheneminen varastoista tuottaa valtavaa tyydytystä ja toisin kuin pelkäsin, en ole haalimassa tyhjän tilan täytteeksi lisää vaatteita. Ihastun nykyään harvemmin kuin ennen ja ostan vain sen, minkä oikeasti haluan. “Haluan” tilalla pitäisi lukea vielä “tarvitsen”, mutta siihen tilanteeseen on vähän matkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta on kuitenkin tehdä löytöjä siitä ihan omasta kaapista. Syyskenkätilanteeni alkoi viimein näyttää hyvältä, kun silmiini osui jotakin, minkä olin jo kokonaan unohtunut. Ostin muutama vuosi sitten Vagabondin punertavat nahkakengät, joita käytin todella ahkerasti siihen asti, kun niistä hajosi vetoketju. Kun viimein sain aikaiseksi korjauttaa vetskarin, pääsivät kengät takaisin tehokäyttöön. Kun kenkien kanssa pukee metsänvihreän parkatakin, voi helposti sulautua Punavuoren kloonattujen ihmisten massaan. Joku uusi takki nyt muotiin, kiitos! :D

(neuletakki saatu Indiskalta)