OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rutiineja rakastavan ihmisen maailma tulee järkkymään tänä vuonna. Olen saanut viettää 27 joulua perheeni kanssa niin, että sukulaisissa eli lähinnä isovanhempien luona on käyty joko nopeasti aattona tai hieman pidemmän kaavan mukaan joulupäivänä. Poikaystäväni ovat viettäneet joulupäivät omien perheidensä luona ja minä omani. Olen ollut tyytyväinen asetelmaan, sillä arvostan omaa aikaa. Tänä vuonna se ei vaan ole enää mahdollista, sillä oma aika on kadotettu jo kuukausia sitten, ja olen osa pientä perhettä, jolle aletaan luoda aivan omia rutiineja. Kaikki täyttyy miettiä ja suunnitella tarkkaan. Ketkä sukulaiset ovat missäkin ja kumman vanhempien luona käydään minäkin päivänä. “Mitenkäs se joulu?” on kysymys, joka on leijunut ilmassa jo viikkojen ajan ja vihdoin siihen saatiin vastaus.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän pikkuinen perheemme matkustaa jouluksi Rovaniemelle mieheni isän luokse. Olen huikean innoissani, sillä onhan siellä aivan upeat maisemat ja Joulupukkikin lähellä. Mies tosin spoilasi tämän minulta toteamalla, että Joulupukkihan on hänen koulukaverinsa isä. (Kiitos hei tästä, pojaltani ei tasan pilata joulua tällä faktalla!) Toisaalta sitten päässä risteilee myös niitä eri tavalla jännittyneitä ajatuksia. Joulu on rentouttava tauko arkeen, jonka aikana voi rauhoittua. Mutta että joulu, jona en makaakaan viikkoa sohvalla pyjamassa, kun pitää tsempata ei-niin-tuttujen ihmisten keskellä? Jaiks! Pitää vaan ottaa se asenne, että joskus ne uudetkin rutiinit pitää aloittaa ja minun jouluni muuttuu tänä vuonna. Jännittää! Jos joku muistaa vielä itsensä samassa tilanteessa, vertaistuki olisi tarpeen. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA