Lounastauko on sitten ihana keksintö. Työpäivän keskeyttää pahan keskipäiväjumituksen lähestyessä ja aamukahvin vaikutuksen laimentuessa lyhyt hengähdystauko, jonka ajaksi voi sopia treffit lähistöllä hengailevien ystävien kanssa. Hälytin tänään seurakseni gradustressipesäkkeen nimeltä Jonna, jonka kanssa kävimme Kluuvissa lounaalla. Olin käynyt Belgessä muutaman kerran syömässä, mutta lounasta en ollut aiemmin kokeillut. Jos olisin yhtään laiskempi, söisin joka päivä lounaan työpisteelläni tai alakerran kahvilassa, mutta tutustun niin mielelläni uusiin lounaspaikkoihin, koska aina voi löytyä uusia lemppareita ja salaisia helmipaikkoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valitsin lounaaksi burgundinpataa. Annos oli suuri ja herkullinen, ainut miinus tuli minun makuuni ylikypsästä riisistä. Salaattipöytä oli kuitenkin sen verran hyvä, että ensi kerralla kysyn, voisinko kasata pelkästään siitä lounaani. Tarjolla oli vihreää salaattia, porkkanaraastetta, fetaa, papuja ja vaikka mitä, joten salaattipöydästä saisi helposti koottua täyttävän ja ravintoaineellisesti järkevän annoksen. Sen kerran, kun lounaan nautiskelee ulkona toimiston keittiön sijaan, sitä toivoo, että lounas on hintansa arvoinen. Belgen lounas oli, sinne menen ehdottomasti uudemmankin kerran syömään. Mahdollisuus kadulla kulkevien ihmisten kyyläämiseen ikkunasta nosti vielä paikan pisteitä entisestään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAmoumou belgeOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuntuu, että viikot suorastaan kiitävät ohitseni. Vielä muutama viikko sitten iloitsin talvesta, mutta nyt ulkona paistoi jo kevätaurinko. Vielä olisi huominen töitä ja sitten koettaa muutaman päivän kaivattu hengähdyshetki. Sunnuntaina käväisen kylläkin ihan nopeasti kuvauksissa, mutta ei sitä edes lasketa työksi. Pääasia, että aamulla saa nukkua pitkään! Viime aikoina illat ovat venyneet niin, että yöunet eivät ole olleet tarpeeksi pitkiä, mutta koetan nukkua univelkoja pois parhaani mukaan nyt viikonloppuna. Jos kaikki menee suunnitelmieni mukaan, ehdin kuvata muutaman rästipostauksenkin viimein loppuun. Tule jo, viikonloppu!

Psst! Keltaisia sisustussuunnitelmiani en ole toteuttanut, mutta kaivoin aamulla vaatekaapista keltaisen sifonkipaidan ylleni. Säälittävää…

(takki saatu)