Joskus sitä vaaditaan pieni väsymystila, jotta keksitään ne parhaat ideat. Kenkäfriikki ystäväni ja minä kehitimme yhteisen haasteen, joka alkaa ensi viikon maanantaina. Tavoitteemme on muistuttaa mieleen shoppailun tarpeettomuutta heille, jotka omistavat (eli meille, jotka omistamme) kymmeniä ja taas kymmeniä kenkäpareja. Siksi koetamme tulevan syksyn aikana hyödyntää kenkävalikoimiamme mahdollisimman laajasti. Koska haasteesta tulee blogiemme vuoksi julkinen, kirjoitimme kunnon säännöt tälle projektille. Mitään palkintoa emme ottaneet, jotta haasteessa pysyy hauskuus mukana. Motivaattorina toimii julkinenen nöyryytys häviön muodossa, koska kukapa nyt sellaista haluaisi kokea?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kenkähaasteen säännöt:

  1. Jokaista haastetun omistamaa kenkäparia saa käyttää vain yhtenä päivänä haasteen aikana. Kun kenkäparia on käytettyä yhtenä haastepäivänä, samaista kenkäparia ei saa haasteen aikana enää käyttää.
  2. Saman päivän aikana on kuitenkin mahdollisuus käyttää useampia kenkäpareja. Ensimmäinen sääntö pysyy kuitenkin voimassa tässäkin tapauksessa.
  3. Koska haasteen tarkoitus on muistuttaa unohdettujen kenkäparien olemassaolosta, ei haasteen aikana saa ostaa uusia kenkiä. Poikkeuksena kuitenkin esimerkiksi ennen haastetta tilattujen, mutta haasteen aikana saapuvien kenkien käyttäminen. Myös lahjakorteilla ostaminen sallitaan, mutta tätä optiota suositellaan käytettäväksi oman harkinnan mukaan haasteen luonteen vuoksi. (Poikkeuskohta lisätty blogiyhteistöiden vuoksi.)
  4. Urheilukenkiä ei lasketa mukaan haasteeseen. Jokaiselle lenkille tai salikäynnille ei siis tarvitse ostaa uusia lenkkareita. Kumisaappaat sen sijaan luetaan hieman epälogisesti ns. normaaleiksi kengiksi! :D
  5. Muiden kenkiä ei saa lainata haasteen aikana.
  6. Jokaisena päivänä on pakko käyttää yksi kenkäpari. Vaikka makaisi koomassa, on haasteeseen osallistuvan valittava yksi kenkäpari, joka “käytetään” päivän aikana.
  7. Haasteen häviää se, jolta loppuvat ensin kengät kesken eli se, kumpi käyttää ensin samaa kenkäparia kahtena päivänä haasteen aikana.

  OLYMPUS DIGITAL CAMERA  moumou kenkähaaste2013

Siinäpä kenkähaasten säännöt kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tämä kyllä jotenkin taitaa kuulostaa monimutkaisemmalta kuin onkaan. Sitoutumme kumpikin julkaisemaan kerran viikossa postauksen, jossa esittelemme kaikki edellisen haasteviikon aikana käytetyt kengät. Mietin, että omani voisi tulla ulos vaikkapa aina maanantaisin, sillä sunnuntai on varattu timmiytymiskuurin viikkoraportille. Haastetta voi kuitenkin seurata näppärästi lähes reaaliajassa Instagramissa, jossa me molemmat haastetut jakavat päivän kenkäparin hashtagilla #kenkähaaste2013 jokaisena haastepäivänä. Meikäläinen löytyy sovelluksesta nimimerkillä @moucola ja Veera taas nimimerkillä @vieruska. It’s on! ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA