Olotilani on vihdoin normalisoitu. En ollut ehtinyt nähdä Jonnaa reiluun viikkoon, joten sunnuntailaamailulta piti raivata muutama tunti naapuriaikaa, ettei pääni sekoa kokonaan. Ensi viikkokin on niin kiireinen, että olisi varmaankin pitänyt sopia deitit etukäteen johonkin rakoseen, ettei tällaisia kamalia erotaukoja pääse syntymään. Ehkä väsymykseni johtui myös osaksi siitä, että pääni oli niin täynnä jaettavia asioita, että se ylikuormittui jollakin tavalla. Suuntasimme Jonnan kanssa rantaan ruokailemaan, minkä jälkeen juorusimme vielä puistossa hetken aikaa kylmässä syystuulessa hytisten. Jäätelökojutytön kehut mekoistamme piristivät jäätävää olotilaa onneksi hieman. Jos joku muuten ihmettelee, miksen ottanut Jonnasta kuvaa, siihen on hyvä syy. Se rimmaa “trapulan” kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomenna aloitan kollegani kanssa huikean haasteen. Naureskelin tyypin tarinoille nuoruuden “kasipäkistä” ja puristelin samalla omaa vatsaani rakastavasti kutsuen sitä donitsiksi. Haukuimme hidastuneen aineenvaihdunnan ja passiivisen toimistotyön. Katkeran keskustelun päätteeksi saimme idean kilpailla, kumpi pääsee parempaan kuntoon lokakuisiin firman juhliin. Haaste alkaa huomenna, joten kävin tänään syömässä viimeisen hampurilaisen ennen superdieettiä ja tehotreenejä. Ennen tähän asiaan paneutumista postaan kuitenkin edellisestä ruokavaliostani, josta aikaisemmin kerroin muutamalla lauseella. Kahvittomuus-, maidottomuus- sekä leivättömyyskokeiluni on nimittäin päättynyt ja syy kivuille löytyi. Mutta kuten sanoin, palaan tähän erillisessä postauksessa, koska asiaa on niin paljon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tähän väliin voisin kertoa jotakin päivän asustani, mutta eräs asia tuntuu tärkeämmältä. Nimittäin se, miten tunnun olevan tämän maailmankaikeudn ainut ihminen, joka ei osaa laittaa hiuksiaan. Saan ne näyttämään hyvältä tasan edestä (ja siitäkin kulmasta vain noin minuutiksi), mutta vaikka koetan kahden tai jopa kolmen peilin avulla laittaa hiukset hyvin myös sivusta ja takaa, kuvat paljastavat aina karun totuuden. En vaan osaa ajatella kokonaiskuvaa ja minulle kampaus on se osa hiuksia, joka näkyy, kun ihmistä katsoo suoraan edestä. Arrgh, miten raivostuttavaa! Ai niin, leikkasin tuon maksimekon helmasta nyt suunnilleen viisi senttiä pois ja nyt se on taas käyttökelpoinen. Onneksi ette antaneet minun eliminoida sitä aikanaan kokonaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko – H&M

laukku – DVF

kengät – H&M

Nyt koetan saada unenpäästä kiinni, sillä huomenna on jälleen edessä pitkä päivä. Yritän tässä varautua henkisesti siihen, etten voi sipsihimon iskiessä talsia lähikauppaan. Aion myös valehtelematta tehdä kaikkeni terrorisoidakseni kollegani kuntokuuria. Leivon vaikka toimistolle pullaa päivittäin, sillä tämä haaste on voitettava! Elämä olisi niin tylsää ilman tällaisia projekteja, joissa voi pistää itsehillinnän sitokyvyn äärirajoille. Voisin melkein käydä kehonkoostumusmittauksessa heti alkuviikosta, jotta kisaan saadaan numeroitakin ulkopuolisten arvioiden lisäksi vertailtavaksi. Voittopokaali, täältä tullaan!