Oloni alkaa olla jo parempi, mutta limainen yskä vaivaa vielä. On kamala herätä yöllä tukehtumistunteeseen ja yskiä monta minuuttia putkeen. Olen aamulla aivan uupunut noiden yöllisten yskänkohtausten vuoksi, kunpa ne loppuisivat jo pian. Toivon, etten joudu tekemään uutta reissua apteekkiin, mutta lääkevarastot näyttävät sen verran tyhjiltä, että ehkä se on pakollista. Ja onhan se kiva, että kotona on iso laatta kurkkupastilleja ja paketti pehmoisia nenäliinoja seuraavaa flunssaa varten valmiiksi.

Ja sitten niihin asuasioihin. Omistan mekon, jota en rehellisesti sanoen edes muistanut omistavani. Käytin mekkoa kerran eräissä fiilistelykuvissa paitana ja ehkä juuri siitä syystä en mekkoa muistanutkaan. Se on mieltynyt päässäni koko ajan paidaksi. Mekon selässä on kaunis halkio ja mekon yläosa laskeutuu hauskasti alaosan päälle. Idea on hyvä, mutta mekko täytyy todellakin asetella päälle, ettei se törrötä mistään kulmasta. Laitoin yhden sivukuvan aiheesta demonstraatioksi. En lähtenyt mekossa mihinkään, toimin vaan mallina eräissä kuvauksissa. Samalla niittikorkkarit saatiin kuvattua jalassani blogin puolelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko – Designers Remix

korut – Nouseva Myrsky

kengät – Jeffrey Campbell

Hauska muuten huomata, miten tuo mekko, jonka värin miellän jotenkin kovin syksyiseksi, näyttääkin kesällä hyvältä. Viininpunainen korostaa rusketusta jotenkin aivan eri tavalla kuin valkoinen väri tai neonvärit, vaikka nekin näyttävät toki edelleen hyvältä päivettynyttä ihoa vasten. Vaikka huimat lämpöasteet ahdistavat enemmän kuin ilahduttavat, koen silti olevani parhaimmillani kesällä. Se johtuu juurikin tuosta ihonväristä, sillä en vaan osaa mieltää itseäni vaaleaihoiseksi ihmiseksi. Se ei millään tapaa sovi persoonaani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällaisista ei-oikeista asukuvista tuli kyllä jotenkin huijausfiilis. Toivottavasti teille ei tullut kuitenkaan! Oikeita asukuvia satelee jälleen pian, joten tällaiseen feikkaamiseen ei tarvitse yrittää totutella. Olen muuten listaillut tässä aamun aikana suunnitelmia syksyksi ja kyselen varmaankin pian teidänkin mielipiteitänne niihin. Ainakin blogini postauskategoriat tulevat menemään uusiksi ja tietyt postaukset saatan julkaista jatkossa yhtenä pitkänä postauksena. Pitää vähän miettiä, mikä on helppoa bloggaajalle, mutta myös lukijaystävällistä samaan aikaan. Uskokaa tai älkää, olette kuitenkin minulle tärkeitä. :)

(kiitos kuvista jälleen Veeralle)