Tuttuni tietävät, että seksikäs sänki saa pääni sekaisin ja puheeni takeltelemaan. Unelmamieheni ei ole kovinkaan määritelty ulkoisilta tai sisäisiltä ominaisuuksiltaan, mutta hyvännäköinen sänki saa kyllä polveni veteliksi. Julistan välillä hieman liian hanakasti pitäväni tietynlaisista miehistä, mutta ihastun sitten aivan erilaisiin tyyppeihin. Ihan puhtaista ulkonäköseikoista arvostan tummia piirteitä, vahvaa leukaa, komeita kulmakarvoja, intensiivisiä silmiä ja leikkisää hymyä. Hiuksia saisi olla sen verran, että niitä voi pörröttää tarvittaessa. Eli mahdollisimman usein.

Etsin tuohon alle muutaman suosikkikomistukseni (laulaja Adam Levine ja näyttelijä Ian Somerhalder) sängellä varustettuina kuvittamaan tätä postausta. Parta-aihe kun suorastaan kerjää niitä. Jos joku miettii, miksi miesten välissä on partakone, siihenkin on hyvä syy. Pääsen nimittäin pitkästä aikaa hemmottelemaan mieslukijoitani arvonnalla, vaikka toki tähän tulee varmasti jälleen kerran enemmän naisten kommentteja. Miehille sopivat arvonnat vaan ovat blogissani niin harvassa, että sovitaan kaikkien miesten saavan kaksi arpaa tähän blogiarvontaan. Mainitkaa siis osallistumiskommentissa, jos edustatte komeampaa sukupuolta.

partahunksit

Nyt sitten voitaisiin vihdoin arpoa upea ja urheilullinen Braunin Series 5 -sarjan 550cc-4 -partakone yhdelle onnekkaalle lukijalleni. Automaattisella puhdistusasemalla siunattu laite on arvoltaan 199 euroa ja tämä partakone on myös täysin vesipestävä. Linkitä siis tämän postauksen kommenttiboksiin kuva parrasta, jonka rakkaallesi haluaisit, tai jonka itsellesi tahtoisit, jos satut olemaan mies. Osallistumisaikaa on viikonlopun ajan eli 28.4.2013 kello 20:00 asti. Mitä muuten tykkäisitte, jos kokoaisin parhaat kuvat “herkkuttelupostaukseksi” arvonnan päätyttyä? ;)

(kuvat täältä ja täältä)