Viikon paras pelastaja tuli ostettua eilen hetken mielijohteesta jääkaappiin ja se saa kohta luvan valuan kurkustani jääkylmänä kompensoiden samalla surullisen typerät miehet, yllättävän kipeät päkiät, liian uteliaat ihmiset, maksan kamalan maun, turhan monta valkoviinilasillista, ylihintaisen herkkupitsan, älypuhelimen kriittisellä hetkellä pettäneen akun sekä ainakin tuhat muuta asiaa eiliseltä. Zero-tölkki, luotan sinuun sataprosenttisesti. Ensi kerralla raahaudun tosin Jonnan sohvan sijaan kotiin ja annan Darra-tablettien hoitaa hommansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikon paras ihonhoitosarja on testiin saamani Mia Höytö Cosmeticsin kolmen tuotteen paketti. Sarjan puhdistusvoide ja kosteusvoide ovat hyviä. Tuoksut ovat kuin lempältä yrttiteeltä lainatut ja koostumukset hellivät ihoa. Merkin todellinen tähtituote on meikäläisen mielestä kuitenkin ehdottomasti UNELMA-tehokasvovoide. Käytin sitä pakkaspäivinä päivävoiteena, mutta yleensä annan tämän hieman paksumman voiteen vaikuttaa öisin. Ihosta tulee aivan täydellisen pehmeä! Kokeilemieni tuotteiden lisäksi myynnissä on myös mm. silmänympärysvoide. Sarjan kaikki tuotteet edustavat suomalaista ekosertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Pakko tykätä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikon paras cover-biisi todistaa, että huononkin voi hämätä hyväksi. Video avatkoon tämän lausen merkityksen.

Viikon paras tilaus oli jotenkin todella hyvin tähän ystävänpäiväviikkoon sopiva. Tilasin suloiset Iron Fist -merkin yksisarviskorkkarit Sarenzalta saamallani kuukausilahjakortilla. Kyseinen nettikauppa myy muitakin merkin kenkiä, mm. jo ennestään omistamani ihmissusi- sekä zombiekorkkarit löytyvät nettiputiikin laajoista kenkävalikoimista. Mietin eilen noita zombiekorkkareita myös pinkkeinä, mutta halusin jotakin vielä erilaisempaa. Nämä uudet kengät saattavat muuten päästä neitsytmatkalleen jo maaliskuun alussa Emma Gaalassa. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA