Tämä aamu alkoi hieman oudosti. Heräsin hyvin levänneenä omasta sängystäni ja heti ensimmäiseksi pääsin toteamaan, että olen yöllä toimittanut jonkinlaisen tyynyjenriisumisoperaation. Muistan kyllä hämärästi ottaneeni tyynyliinan yöllä tyynystäni pois, mutta syytä tähän vähäjärkiseen tempaukseen en saa kyllä millään päähäni. Se on takuulla hyvä syy, kun ei ole voinut aamuun asti odottaa!:D

Oli tässä kuitenkin ihan asiaakin. Availin eilen illalla pääsiäisloman aikana tulleita paketteja ja yhdestä niistä paljastui jotakin aivan erityisen ihanaa. Eräs tuttuni, jolle olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa, halusi yllättää minut, joten hän lähetti ulkomailta paketin. Se sisälsi silkkiä ja puuvillaa pinkissä muodossa. Kiitos ihanainen, toppi on kerrassaan hurmaava ja taitaa päästä jo tänään käyttöön. Harmi vaan, ettei allekirjoittanut omista enää silitysrautaa.

Palailin äsken salilta ja nyt pitäisi aloittaa massiivinen siivousurakka. Lakanapyykin lisäksi ohjelmassa olisi tiskivuoren taltutus ennen kuin lähden illaksi erään PR-toimiston showroomille ihanien bloggaajaneitosten seuraan. Aivan ensimmäiseksi voisin tosin kipaista postiin lunastamaan tuon nolon lappupinon, joka minua odotti eteisessä palatessani eilen pääsiäislomalta. Palailemisiin siis!