Pitkäaikainen blogiystäväni I´m lacking luovutti minulle aiemmin tällä viikolla blogipokaalin ja haastoi minut samalla paljastamaan itsestäni kymmenen asiaa, jota en ole vielä blogissani kertonut. Tämän jälkeen haaste heitetään kymmenelle seuraavalle bloggaajalle. Tehtävä on hurjan vaikea, koska olen vastannut tällaisiin haasteisiin niin monesti ja pitänyt blogia melkein neljä vuotta, mutta yritetään.:)

Et luultavasti tai ehkä jopa toivottavasti tiennyt minusta, että…

  1. soitin pienempänä kanteletta. Tosin vain viisikielistä, mutta soitinpa kuitenkin. Tämähän johtui siis siitä, että kun musiikkileikkikoulussa piti valita joko nukkahuilu tai kantele, minun kohdallani en saanut itse valita, vaan äitini ilmoitti, että meidän taloon ei sellaista piipittävää huilua tule!:D
  2. ainoa alkoholi, jota en saa pisaraakaan kurkustani alas, on Campari. Sinänsä ironista, sillä horoskooppimerkkini (oinas-pässi) mukaan suosikkidrinkkini on Campari Orange. Tämä horjuttaa vakavasti uskoani tähtimerkkeihin.
  3. rakastan päteä ruokaohjelmissa. On sairaalloisen rasittavaa katsella kanssani niitä telkkarin kokkiohjelmia, kun höpisen itsekseni koko ajan. “Tohon kannattais lisätä sitruunamehua, ai, nyt nyt sekin tajus sen. Niin siis toi kumina ja jeerahan on sama asia. Joo, kahvin kofeiini vaikuttaa muuten pidempään nyt, kun toi kaatoi tota maitoa tonne. Kato, mitä mä sanoin!
  4. väitän aina vihaavani lapsia, mutta tälläkin hetkellä ihailen raskaana olevien naisten masuja ja luen muutamaa äitiysblogia. Samaan kategoriaan menee varmaankin se lipsahdus, kun vääntelin naamaani H&M:lla vähän aikaa sitten saadakseni itkevän taaperon nauramaan, vaikka normaalisti pyörittelen mielenosoituksellisesti silmiäni näissä tapauksissa. Hups.;)
  5. välini uskovaiseen mummooni ruostuivat pahasti, kun kerroin lukevani opettajaksi sivuaineenani ympäristötiede. Sota syntyi sitten siitä, että luomisteoriaa vastaan opettaminen ei ole hänestä yhtään ok. Paha se olisi ollut meikäläisen lähteä opetussuunnitelmaa muuttamaan, mutta onneksi ei tarvitse, kun luovuin opettajasuunnitelmistani kokonaan. Tosin ihan omasta tahdostani.
  6. olen maailman kaksijakoisin ihminen. En ikinä voisi lähteä mukaan politiikkaan, koska en osaisi valita puoltani. Aina, kun yritän edes vähän muodostaa kantaa johonkin asiaan, puhun itseni ympäri ja kumoan omat väitteeni molempiin suuntiin. En vieläkään tiedä, mitä mieltä olen suurista yhteiskunnallisista asioista. Vaaleissa lähinnä itkettää, kun ei tiedä, ketä äänestää.
  7. olen oikeasti maailman epäsosiaalisin ihminen. Kyllä, juttelen iloisesti ihmisten kanssa, hymyilen, nauran ja heitän läppää, mutta onnellisin olen, kun saan möllötellä yksin omassa kuplassani, jossa kukaan ei häiritse minua. Hyvin ristiriitaista tämäkin, kuten edellinen kohta vihjaa!
  8. yksi niistä harvoista asioista, joita elämässäni kadun, on se, että lopetin pianon soittamisen. Musiikkiopiston teoriatunnit eivät voineet vähempää kiinnostaa, mutta ei niiden takia olisi tarvinnut soittamista lopettaa. Tyhmä minä.:(
  9. en koskaan muista, kuinka pitkään olen tätä blogia kirjoittanut, vaan joudun lähes poikkeuksetta googlettamaan sen. Myös tämän postauksen alussa kävi niin. Noloa.
  10. viime aikoina kanan lisäksi myös lha on alkanut ällöttää minua ja kallistun yhä useammin kasvisruokaan, jos on valittava sen ja lihan väliltä. Kalaa rakastan silti edelleen.

 

Heitän haasteen tällä kertaa eteenpäin minulle jotenkin tärkeille ja erityisen tutuille bloggaajille eli Sallalle, Jonnalle, Jennille, Annalle, NooralleMarikalle, Helenelle, Anskulle, Paolalle ja Nooralle!

Edit: Kyllä, siinä piti lukea juustokumina, mutta nyt on niin paha olo, etten jaksa sitä korjata. Eikä oikeastaan kiinnostakaan. Palaillaan.

Edit 2: Äiti, älä koeta soittaa.