Toimin nyt hieman sanansaattajana eräälle kiinnostavalle tapahtumalle. Sain sähköpostiini tietoa tapahtumasta nimeltä Irokoo Nightout, joka on eettisen muodin ja designin edelläkävijöiden tapahtuma. Siellä on esillä tämän hetken mielenkiintoisimpia kotimaisia ja kansainvälisiä nimiä. Ajatus on vähän sama kuin minulla, mutta mittakaava on vain isompi. Tapahtuma on nimittäin järjestetty  ilman korvausta tavoitteena esitellä ekologisuuden ja kestävän sekä vihreämmän designin parhaita paloja. Turussa Manillan Vanhan Viinatehtaan valtaa siis lauantaina 24.9.2011 ihan erilainen muotinäytös.

Tämän ennenkuulumattoman Nightout-tapahtuman suunnittelee ja toteuttaa irokoo-projekti. Irokoo on voittoa tavoittelematon taho, joka pyrkii tuomaan laajempaan tietoisuuteen erilaisten käsityöntekijöiden innovatiivisia teoksi ja ajatuksi. Tähän asti aatetta on toteutettu lähinnä blogissa artikkeleita julkaisemalla, mutta tänä vuonna päätettiin räjäyttää pääpotti. Syntyi ajatus Nightoutista.

Missäkö kohtaa minä sitten astun näihin kiinnostaviin kuvioihin? No siinä, kun lähdetään etsimään muotinäytökseen esiintymistaitoisia ja persoonallisia malleja. Malleiksi haetaan ennakkoluulottomia ihmisiä, joilla on fiilis ja asenne kohdillaan. Pelkäämättömiä ja monipuolisia esiintyjiä saattaisikin löytyä minun lukijoideni joukosta, joten tarttukaahan tilaisuuteen.

Nightout-casting pidetään siis Turussa Dynamossa torstaina 28.7.2011, klo 20:00. K18. Tapahtuman FB-sivu löytyy tämän linkin takaa. Sieltä löytyy lisätietoja ja sinne voi jättää myös kysymyksiä tapahtuman järjestäjille.

Psst! Nyt, kun aihepiiri on tämä, tahtoisin ilmoittaa tässä samalla, että huomenna starttaa vihdoinkin Pienet putiikit -postaussarjani. Mukaan voi ilmoittautua edelleen tämän postauksen ohjeiden mukaan.:)