Kenkiä rakastava Anskuseni haastoi minut kertomaan itsestäni neljä positiivista asiaa. Ja nimenomaan siis ulkonäöllisiä asioita. Tässäpä niitä sitten tulee!

DSC06205

Olen koko elämäni ajan ollut luontaisesti ja jostakin kumman syystä häpeilemättömän tyytyväinen nenääni. Jotenkin olen onnistunut hengailemaan turhan monen sellaisen ihmisen kanssa, joka haaveilee nenäleikkauksesta tai taikaiskusta, joka muuttaisi nenän kapeammaksi/sirommaksi/lyhyemmäksi/jotakin muuta typerää. Ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita, että jokainen näistä henkilöistä on nainen, jonka nenässä ei ole mitään vialla? Ei kerrassaan mitään. Kiitokset siis nenälleni, joka on onnistunut olemaan piinaamatta minua jo 24 vuoden ajan!

DSC06206

Olen tyytyväinen, että omistan helpot silmät. Ne ovat sen malliset, että ne on helppo meikata. Ne ovat sen väriset, että niihin sopivat monet luomivärisävyt. Ne ovat sellaiset silmät, joista saa kehuja, vaikka koko muu olemus olisi rappeutunut. Pisteenä i:n päälle niistä silmistä löytyy lähes aina pilkettä.

DSC06207

Jatketaan vielä kasvojen parissa. Tai tavallaan ei. Pidän nimittäin hurjasti ihostani, mutta erityisesti kasvoissani. Ihoni ruskettuu helposti eikä se juurikaan häiritse elämääni näppylöillä tai muilla ilkeyksillä. Toki silläkin on huonoja päiviä, mutta suurimman osan ajasta se on varsinkin kiltti iho, josta ei juurikaan tarvitse stressata.

DSC06208

Neljäs tykkäyskohteeni on pitkän harkinnan jälkeen siluettini. Se voitti juuri ja juuri hymyni. Ulkomuodossani pidän erityisesti siitä, että minussa on muotoa. Tykkään, että en ole aivan litteä, mutta riesanani ei ole myöskään jättirintoja. Se helpottaaa suuresti pukeutumistakin. Rintojen lisäksi vyötäröni on kivan kapea ja sitä korostaa naisellinen lantio. Olen huomannut myös ihailevani eniten naisia, joista löytyy tämä sopusuhtaiset rinnat + kapea vyötärö + naisellinen lantio -kombo. Kyseinen yhdistelmä vaan miellyttää silmääni, joten olen tyytyväinen, että omistan sellaisen itsekin.

DSC06209

Oma kehu haisee, joten ei jatketa enempää. Haastan edelleen kaikki blogilliset, jotka lukevat tämän postauksen ja jotka ovat joskus elämässään syystä tai toisesta pussanneet elävää sammakkoa. Tiedän, etten ole ainut, joka on tehnyt niin!:D