Viikon paras juoma-addiktio on ehdottomasti Coca-Cola Zero. Hotellimme juoma-automaatti ei tarjoa montaa kevyttä juomavaihtoehtoa ja koska en tahdo sokerikuorrutusta kitalakeeni, hörpsin näitä viilennysmielessä muutaman päivässä. Paikallisen Vichy Catalanin lisäksi tietenkin. Juoma-automaattimme sylkee pihalle jäätäviä tölkkejä, mutta näillä keleillä ne sulavat kyllä nopeasti. Viileä happojuoma on kuitenkin se, mitä rannalla kaipaa ehkäpä eniten pienen purtavan ja hyvän lukemisen lisäksi. Olen koukussa.

coca-cola zero

Viikon paras aamiaiskombo on uusi rakkauteni eli rapeakuorinen sämpylä suolalla maustettuun oliiviöljyyn dipattuna. Lisäksi sitä jumalaista kookosjogurttia (jota tosin oli tarjolla vain ensimmäisenä aamuna, mur) ja herkullista kahvia. Tätä tulee ikävä. Aah!<3

aamiainen

Viikon paras asu on ollut ehdottomasti Matthew Williamson for H&M -saronki. Olen käyttänyt sitä valehtelematta joka päivä, koska sen voi solmia, taitella tai kiinnittää ylleen niin monella tavalla. Mukanani on jättihakaneula, mutta olen välillä hyödyntänyt myös farkkushortsieni vyötä ja rintsikoitani. Kynnet on tietysti mätsätty huiviin. Huiviasukuvista teen oman postauksen johonkin väliin.:)

saronki

Viikon paras paljastus taitaa olla se, etten tosiaan ole tällä lomalla naisseurassa, vaan erään komean mieshenkilön kanssa. Olen tapaillut häntä jo hetken aikaa, enhän koskaan lähtisi jonkun tuntemattoman miehen kanssa lomalle. Kuitenkin, lupasin itselleni aikanaan, etten altista tulevia poikaystäviäni enkä varsinkaan tällaisia epävaroja tapauksia enää “blogijulkisuudelle” eli kuvia ei valitettavasti tule ellei herra itse punge blogiin. Vastaan tässä nyt vain suoraan kysymykseen eli voitte unohtaa tämän kohdan heti, kun olette sen lukeneet!:D

hiekalla

Viikon paras tuoksu on ollut ehdottomasti Puman sopivasti vähän ennen matkaa lähettämä Jam-tuoksu. Koska alkoholi ja aurinko ovat huono yhdistelmä, olen käyttänyt tätä vain iltaisin ja silloinkin hiuksiin tai johonkin ei-niin-tärkeään vaatteeseen suihkutettuna. Mätsäyspakkomielteisenä koin suurta tyydytystä, kun paketista paljastui tuoksu sekä miehelle että naiselle! Naisten tuoksua kuvailisin kirpeänmakeaksi ja lämpimäksi, kun taas miesten tuoksu on viileänraikas ja kesäisen merellinen. Tuoksut eivät silti ole liian sporttisia makuuni. Näitä on ihana nuuskutella sitten Suomessa, kun tuoksut tuovat mieleen tämän loman!<3

puma jam

Viikon paras villi idea oli arvostella ensin ylimielisesti julkisella rannalla yläosattomissa kulkevia leidejä, mutta heittäytyä sitten itse nautiskelemaan auringosta pelkässä bikinialaosassa. Kyllä, luitte aivan oikein. Ei muuten tarvitse varoitella nännisyövästä tms., sillä kannan aina kesäisin mukanani aurinkosuojapuikkoa. Tosin yleensä käytän sitä huuliin, krhm. Apua, olen villi ja vapaa ryhmäpainostuksen uhri!:D

topless