Pääsinpä pitkästä aikaa kirjoittamaan postauksen, joka edustaa pelkästään shoppailu- ja löytökategoriaa. En jaksa enää kovinkaan usein kirjoitella juttuja, jotka koskevat vain sitä, mitä olen löytänyt. Ne löydöt yleensä esittelevät itsensä asupostauksissa. Joskus tulee kuitenkin sellainen fiilis, että joku löytö olisi kiva esitellä ihan erikseen.

huivi hiuksiin

Viikonloppuinen vierailu Ideaparkissa ei sujunut budjetissa pysyen. Tarkoituksenani on säästää lomamatkaa varten, mutta nyt lipsahti. Tosin ihan aiheesta, sillä kaikki, millä voi hämätä tätä puolen metrin tyvikasvua, on sallittua. Lähdin ostoksille kiikarissani ohut huivi, jonka voi sitoa hiusrajaan hiusten tyveä peittämään ja kerrankin tärppäsi. Yleensä, jos etsin jotakin, en löydä sitä, vaan kaikkea muuta mahdollista.

silkkihuivi

silkkihuivi – Accessorize

Monivärinen huivi osui silmiini melkeinpä vahingossa. Sitä myytiin parissakin eri värissä, mutta tämä tuntui jotenkin helpolta yhdistellä ja muutenkin kivalta. Huivi on silkkiä, mikä selittää tuon aikamoisen korkean hinnan. Tosin tuossa puljussa hintataso on muutenkin hieman korkea, mutta tuotteen sen verran ihania, että aina sieltä tulee jotakin kotiin raahattua.:)