Vaikka eräät tietyt häät ovatkin vielä tuoreessa muistissa monien verkkokalvoilla, sivuan niitä vain kevyesti tässä postauksessa. Nyt aletaan nimittäin metsästää täydellistä häälahjaa! Katy Perryhan otti kuninkaallisten häiden kunniaksi kuninkaalliset kynnet, mutta me etsimme nyt hieman konkreettisempia lahjoja yhdessä Ostosjahti-sivuston kanssa. Ostosjahti on siis Facebookissa toimiva sivusto, jossa vinkkaillaan kivoista löydöistä kanssashoppailijoille. Jälleen yksi hyvä syy olla Facebookissa, jos sellaisia tarvitsee miettiä.

lahjajahti

Kuitenkin, nyt starttaa kilpailu, jossa teidän tehtävänne on tietysti etsiä se teidän mielestänne täydellinen häälahja. Hääkausi kolkuttelee jo ovella, joten nyt kaivataan huikeita häälahjaideoita! Häälahjoja hankkineet tietävät, että niiden löytäminen harvoin on helppoa ja yksinkertaista. Siksi haluamme, että autat meitä löytämään täydellisen lahjan Suomen eBaysta lisäämällä ehdotuksesi Ostojahti-sivuston “contest”-osioon toukokuun 22. päivään mennessä. Kerro myös, mikä tekee juuri tästä lahjasta erityisen. Perusteluilla on väliä, joten panostakaa niihin. Lahja voi olla mikä tahansa espressokeittimestä blenderiin tai koruista vaatteisiin.:)

Minulla on kunnia valita voittaja kilpailuun tulleiden ideoiden joukosta ja päättää, mikä lahjaideoista on täydellisin. Voittaja palkitaan 100 euron lahjakortilla käytettäväksi puhtaasti shoppailuun! Aika upeeta, eikö? Kilpailuaika on 6. – 22.5.2011. Onnellinen voittaja julkistetaan 30.5.2011 sekä blogissani että Ostojahti-sivustolla. Onnea täydellisen häälahjan etsintään!<3

(kuvat täältä, täältä ja täältä)