Aivan alkuun ilmoitusluontoinen asia kaikille kissaihmisille ja muillekin hentomielisille.:) Yleisön pyynnöstä suosittua Kiss Kis -kassia saa jälleen Kissakaveria Ei Jätetä! -kampanjan tuotemyyntivalikoimasta. Kassin voi tilata osoitteesta www.kissakaveri.fi. Sivulta löytyy selkeät ohjeet, kuinka kassi tilataan. Kassien myynnistä kerätyillä varoilla tuetaan SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton löytöeläintoimintaa. Kiss Kis -kassin on suunnitellut kampanjan kummi Mari Relander. Itselläni tämä kassi toimii sekä kauppakassina että rantakassina. Koska sain itse kassin ilmaiseksi aiemmin, lahjoitin tekstarilla rahaa kissojen hyvksi. Aiheesta löytyy postauskin täältä, mutta tulen vielä jatkossakin kirjoittelemaan aiheesta, koska se on niin lähellä sydäntäni.

kissakassiVietin tänään aamupäivän rannalla ja iltapäivästä suuntasinkin sitten postiin. Ajattelin ensin lähteväni postiin hakemaan vain yhtä isokokoista kirjettä, mutta postilapun tarkempi vilkaisu paljastikin, että kirjeitä oli peräti neljä kappaletta!:D Pisti vähän hymyilyttämään, vaikka ei tämäkään tilanne mitenkään tavaton ole. Vähän pääsi vain yllättämään.

kirjearmeija

Kun paketit oli saatu raahattua kotiin, alkoi niiden availu. Tiesin etukäteen vain sen, että muutaman paketin olisi pakko olla eBaysta. Tässä välissä pitää muuten todetaihan off the topic, että suolasuihkeen käyttäminen aurinkosuojana on muuten hyvä idea, mutta se saattaa antaa “hieman” liikaa tuuheutta hiuksiin. No, ainakin eräille. Viitaten siis alla olevaan asukuvaan.;) Pisteet kotiin myös vääntyneestä nilkasta!

rantatukka

mekko – American Apparel

Sitten niihin postipaketteihin. Muutaman mekon, jotka esittelen myöhemmin aivan erityisissä postauksissa, lisäksi postista tupsahti yllätyspaketti Nansolta. Sain Mansikkamäki-sarjan käsipyyhkeet ja voi että, ne ovatkin kesäiset!:) Nyt voin ottaa vanhat käsipyyhkeeni salipyyhkeiksi, ne ovatkin jo eläneet monta vuotta kylpyhuoneessa.mansikkapyyhkeet

Tulipa taas naputeltua hyvin sekava ja pitkä postaus. Tämän vuoksi jaan postaukset yleensä pienemmiksi aihepiireittäin. Punainen lanka pääsi melkein katoamaan tämänkin höpinän keskellä. Loppuillan ajattelin kuluttaa vaatekaappiani järjestellen ja jääkahvia nautiskellen.:) Odotan viikonloppua ja ihanien tyttöjen seuraa niin paljon, että meinaan seota! Ainakin päivissä.