Tylliä metsästämässä
Postauksen otsikko viittaa hyvin paljon Tuhlauksen blogiin, mutta kyseessä ei ole kirjoitusvirhe.:) Kyseessä on mekko-ongelma tai oikeastaan nyt jo onneksi entinen sellainen. Ostin noin vuosi sitten H&M:lta tummanpuhuvan, lyhyen mekon. Sen helman alta pilkottaa söpösti mustaa pitsiä ja sen on muutenkin ihana, mutta helma on liian löysä. Henkarissa mekko näyttää ihanalta, mutta oikeasti se kaipaa alleen mustan tyllihameen, joka tuo tuhtiutta ja volyymia helmaan.
Löysinkin ratkaisuun ongelmaani eBaysta. Tätä hametta myytiin enemmänkin seksikkäänä bilehameena(!) kuin alushameena. En ikinä pitäisi tuota normaalina hameena, mutta se toimii kyllä mekkoni muhkeuttajana mainiosti. Tyllimekkoja voi tilata kolmessa eri värissä eli mustana, vaaleanpunaisena tai valkoisena mm. täältä.
Vaikka tuossa ylemmässä kuvassa näyttääkin epäilyttävästä siltä, että venytän itse hameen helmaa, helman muhkeus on silti alushameen ansiota. Keksin jo toisenkin mekon, jonka alle tätä voisi kokeilla.:) Varsin hyvä ostos siis. Pitää vielä muistuttaa, että tilasin tämä aivan joulukuun alussa, sillä muutenhan olisin rikkonut voimassa olevaa eBay-lakkoani.:)
Ja täten lupaan, etten postaa enää päättömiä kuvia blogiini. En voi käsittää, miten joskus pari vuotta sitten oli normaalia, ettei muotiblogien asukuvissa näytetty kasvoja! Omituista.
Sara
Heh, ei mua ainakaan kasvottomuus häiritse :D
aleika
lovely! mulla on myös joskus lindexin alerekistä bongattu puuterinvärinen mekko jota toki voi käyttää ihan yksistäänkin mutta parhaiten se toimii alushameena juuri samaan tapaan kuin tuo sinun ebay-löytösi :)
Anonymous
Mä en nähnyt sun kuukausiostoslaskelmissa noita Jimmy Choo-juttuja ollenkaan? Paljonko noi kengät esim. maksoivat?
MouMou
anonyymi: Ei niitä olekaan siellä, koska H&M-ostokset merkkaan tilin lyhennyksinä. Kengät on alessa 49,95€ (oli 24,95).
Zionnah
Tuo päättömyys (tai siis kasvottomuus) hämmentää muakin ihan mielettömästi! En tiedä miksi. Vaikka kyllähän sitä monesti tietää jo ennestään, miltä bloggaaja näyttää, on jotenkin kiva nähdä sen kasvot joka postauksessa. Jos pää puuttuu niin tulee vaan jotenkin niin tyhjä olo. :D
Ah. Ihana tylläri <3 Meikä on koukuttanut itsensä Lindexin lastenpuolelta ostettuun…
Sirpa
aaaawwww <3 Tosi ihana <3
Bisquits
Päättömyys/kasvojen sensurointi hämmentää minua silloin, jos bloggaaja yleensä paljastaa kasvonsa. Se on joko tai, minun mielestäni. :-)
MouMou
bisquits: Mun piti itse asiassa mainita sut tässä yhteydessä. Sun "päättömyteen" on niin tottunut, että olis kyllä tosiaan oudompaa, jos nyt alkaisit blogata kasvoillasi. Tulipa outo lause.:)
Anonymous
tuotteen kuvauksessa lukee petticoat, joka tarkoittaa alushametta? mistään seksikkäästä bilehameesta ole kyse.
Tuhlaus
Hieman mä hämäännyin tosta otsikosta blogilistalla. :D
Mulla on muuten identiteettikriisi.. Nytkin tätä kommenttia jättäessäni mietin, että olenko mä vielä Tuhlaus vai joko oon Veera. Tuntuu, et kommenttiboksissa ei osattais välttämättä yhdistää oikeaan henkilöön jos käyttäisin Veeraa.. Auta mua Moksu, mitä teen!?? :D
(ja tän asian puimiseenhan on ihan just oikea paikka nimenomaan sun kommenttiboksi.. XD )
*~SL
Kiva hame
MouMou
veera/tuhlaus/spending: Hei Veera/Tuhlaus! Luin viestisi ja huomasin heti, kuinka siitä paistoi läpi epätoivo ja tiedottomuus. Ollako vai eikö olla, siinäpä vasta pulma. Oletko miettinyt nimesi kääntämistä toiselle kielelle? Ehkä Tuhlaus ei kuulostaisi niin syntisen tuhlailevaiselta, jos se olisi esimerkiksi Spending…
Joo, oon siis Tuhlauksen kannalla, vaikka Veera onkin kiva.;)
Ps. Ootko humalassa vai sekaisin elämästä?:D
Tuhlaus
Kiitos tuesta ja ymmärryksestä.
ehkä mä jatkan kommailemista muiden blogeissa nimellä tuhlaus, mut esiinnyn omassa blogissani ensisijaisesti veerana. Eli pidätän itselläni oikeuden vastuuttomaan sivupersoonaan. :D
Ja spending voi sit olla mun öisin nakkikioskeilla ja hodarikojuilla esiin tuleva kolmas persoonani. XD
Ja ei, en ole ollut humalassa ainakaan kolmeen viikkoon. Ehkä olisi jo aika. :D
Mut sekaisin elämästä ja elämä sekaisin. Kerron suuret kuulumiset sitten un ens viikolla nähdään.
Anonymous
Hei!
Sinä kun olet ostellut tuolta Ebaysta, niin tiedätkö miten noita tullimaksuja tulee? Riippuuko se siitä, mistä maasta ostamani tuote tulee ja mikä se on? Olen nimittäin ostamassa Ebaysta UGGseja, ja mietin että tuleeko siihen miten hirveät tullimaksut vielä päälle (Briteistä/USAsta)?
Kiitos jos viitsit vastata! :)
MouMou
anonyymi: Tiedän vähän. Briteistä ei tule musta tullia ja muualta sit yli 45€ ostoksista.:) Saa korjata, jos olen väärässä.