Maanantain kymmenen kivaa: Mummolassa heräiltiin talviaikaan siirtymisen jälkimainingeissa todella aikaisin, mutta pian aamukiukku (siis äidin) haihtui ja siirryttiin aurinkoisiin ulkoleikkeihin. Juna-asemalla oli pitkä rivi puluja, joita Nöpsyn kanssa ihastelimme kimeästi kiljahdellen kuten aina, kun jossakin on eläimiä. Päiväunilla kauhistelin likaista turvakahvaa, jonka olen puhdistanut ainakin sata kertaa, mutta joka tuntuu sotkeentuvan meillä aina reissussa. Ruuanlaittopuuhissa menin tänään sieltä, missä aita on matalin ja turvaudun suosikkivalmisruokaani eli Apetit-kasvispyöryköihin. Kahvitauolla katselin eilisen Solsidan-jakson Areenasta ja join yllättäen

Vannoin, etten koskaan tee lapsia. Esikoiseni syntymän jälkeen vannoin, etten koskaan tee lisää lapsia. Vauvavuosi oli järkyttävän raskas, ja olin muutamaankin otteeseen aivan jaksamiseni äärirajoilla. En antaisi poikaani pois mistään hinnasta, vaikka joinakin päivinä antaisin peukolani, jotta voisin pysäyttää ajan ja muut ihmiset hetkeksi, jotta saisin vain olla. Yhtäkkiä vauva olikin taapero. Nöpsy oppi kävelemään eikä vaatinut enää jatkuvaa kantamista. Syöminen alkoi sujua. En enää kironnut vauvavuotta, sillä ymmärsin, että äiti oli jälleen kerran oikeassa.

Voi sitä ihmetystä, kun eilen illalla sytytettiin siniset ulkovalot mummolan terassille. Poika ihaili niitä ja koskettikin varovasti. En malta odottaa, onko Nöpsy yhtä innoissaan jouluvaloista ja muista joulukoristeista kuin äitinsä, sillä olen luonut jo suuria suunnitelmia joulun varalle. Viime vuonna vietimme joulun poissa kotoa enkä koristellut asuntoamme yhtään(!), sillä en oikeastaan viihtynyt siinä kodissa. Se oli lähinnä edustusluola. Tänä vuonna on eri tilanne, kun koti on viihtyisä ja kodikas. Vaihdan viimeistään marraskuussa meille joulupussilakanat, jouluverhot,