Tällaisena sadepäivänä on mukava selailla aurinkoisia kuvamuistoja mökkiviikonlopulta. Tarkoitushan oli postata nämä kuvat jo ajat sitten, mutta jätin tietokoneeni reiluksi viikoksi vanhempieni luokse enkä saanut käytyä kuvia läpi. Nyt hyökkäsin rakkaan koneeni kimppuun, päivitin kalenterimerkintäni (huomaten, että olin nolosti unohtanut muutaman tapahtuman viime viikolla) ja sukelsin lämpimien muistojen maailmaan. Tällä mökkireissulla Nöpsy ui ensimmäisen kerran luonnonvesissä, kun otin pojan syliini järven rantaveteen. Vesi oli niin kirkasta, että vaikka olen hysteerinen ja jopa hieman vesikammoinen, uskalsin ottaa taaperon syliini. Vaikka poika rimpuilisi sylistäni, näkisin heti, mihin hän tippuisi. Tiedän, olen aivan toivoton näissä asioissa. Tämän postauksen kuvat ovat kuitenkin järvipulahduksen jälkimainingeista, kun poika pääsi lämmittelemään ammeeseen laiturille.

Minä istuin aammeen vieressä kuin tatti ja leikin Nöpsyn kanssa. Milloin heiteltiin muovikippoja järveen, milloin äiti leikki “köyhän miehen suihkua”. Isi oli lempipuuhassaan eli valokuvaamassa meitä kahta rakastaan. Nuo pojan vihreät UV-vaatteet on saatu Reimalta, niistä kirjoittelin enemmän jo aiemmin kesällä. Sen verran tiheään niitä lopulta käytettiin, että vaatteiden vihreä väri haalistui aika hurjasti. Olisi ehkä pitänyt ottaa nuo valkoisina, mutta toisaalta nuo eivät ensi kesänä enää pojalle mahdu, joten värinlähtö ei niin harmita. Taitavat päätyä kirpparikasaan seuraavan pikkulapsen aurinkopäiviä ilahduttamaan ja suojaamaan.

Vaikka en  oikein kesäihminen olekaan, näin äitinä täytyy sanoa, että tänä vuonna kesä oli kyllä yllättävän ihana. Olimme paljon ulkona ja nautimme lämmöstä yhdessä. Ammeessa oli pojan mielestä ihana polskia, mutta myös konttaaminen mummolassa nurmikolla oli suosittu kesäharrastus. Keinumassa käytiin ahkerasti monessakin eri paikassa, mikä oli myös pojan mieleen. Jospa ensi kesäksi saataisiin mummolaan se hiekkalaatikkokin valmiiksi. Vähän jo odotan ensi kesää ja sitä, kun meillä kävellään. Nöpsy harjoittelee päivittäin muutaman askeleen verran kävelyä ja taputtaa kovasti omalle suorituksilleen. Olen jotenkin onnistunut opettamaan pojan taputtamaan aina, kun joku sanoo “hyvä” ja “hienosti”. Hupsista vaan! 😀