Kolme neljästä poskihampaasta on melkein kokonaan läpi, neljäs on ihan siinä hilkulla. Imetän, jotta kasvavat hampaat eivät itketä.

Kulmahampaat pullottavat jo pahaenteisesti. Imetän, jotta ienten kutina helpottaa.

Ruoka ei oikein maistu, ei paloina eikä soseenakaan. Imetän, jotta poika saa ravintoa.

Suosikkismoothiekaan ei kelpaa välipalaksi, sillä pussinsuu sattuu hampaisiin. Imetän, jotta nälkä pysyisi loitolla.

Imetän, kun lasta nälättää, janottaa, väsyttää, itkettää tai on muuten vain äitiä ikävä. Hain Ideaparkin Punnitse ja säästä -liikkeestä imetysteetä, jota juon päivittäin, sillä ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa sain itseni kiinni miettimästä, pitäisikö maidontuotantoa tehostaa. Niinpä minä litkin teetä, syön hiilihydraatteja, saunon ja koetan olla mahdollisimman rento, kun yöunet jäävät vähiin ja pinna kiristelee. Sitä meille kuuluu. Vähän kivempia fiiliksiä löytyy enemmän toisen blogini puolelta, jonne olen nyt postaillut luonnoskansiosta vaikka mitä kivaa. Eiköhän lapsijuttujenkin puolella taas kohta ole parempi fiilis. Sunnuntaina on ainakin tulossa niin kiva juttu blogiin, etten parempaa huipennusta tälle vuodelle tiedä. Sitä odotellessa. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA