Isänpäivä oli ja meni. Väri-ilottelun asemesta meillä panostettiin tänä vuonna siihen, että lahja ja kortti olisivat isän tyyliin sopivat. Mainosalalla työskentelevä mieheni on hyvin, hyvin visuaalinen ihminen, joten hemmottelin hänen näköaistiaan mustan ja hopean liitolla. Paketti tehtiin valmiiksi kaupassa, josta sen sisällön ostin ja siitä sainkin idean teemaväreihin. Paljastan kyllä paketin sisällönkin teille, mutta mies vei sen mukanaan töihin, joten en ehtinyt kuvata sitä. Kortti oli minusta kyllä se tärkein osa lahjaa, koska Nöpsy piirsi sen ihan itse hopeatussilla samalla, kun minä ja mummi vahdimme vieressä, ettei kynä vaan eksyisi suuhun. Vuorasimme koko keittiönpöydän, jotta saimme A5-kokoisen kortin valmiiksi. Kyllä se kynä suihkikin ohi kortista, mutta pääasia oli, että kortti saatiin valmiiksi. Sen voi vaikka kehystää miehen työpöydälle.

Kortti oli menestys ja isiä itketti, kun hän avasi sen. Lyijykynän ja hopeatussin yhdistelmä on rento, mutta samalla tyylikäs. En ala sen enempää tulkitsemaan nuoren taiteilijan ajatuksia, mutta yhteen kohtaan hän on selkeästi yrittänyt kirjoittaa isänsä lempinimeä. Tässä kohtaa minun pitäisi varmaankin ylistää lastani neroksi, jonka taiteellinen näkemys on vailla vertaa. Näh. Odotan niitä aikoja, että piirrustuksissa on jotakin selkeästi tunnistettavaa. En halua olla se äiti, jolla on erillinen huone muksun askarteluille, kun niitä ei raski heittää pois. Valitettavasti taidan vaan olla juurikin sitä “säilövää” äiti-tyyppiä! 😀