Viime viikon tehtävänämme Masusta Misuksi -valmennuksessa oli kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa. Usein ärsytyksiä tai surua on helpompi purkaa sanoiksi, joten yleismielikuva minustakin ihmisenä voi olla monilla hyvin negatiivinen. Olen jo jotenkin niin tottunut siihen, että jos on jostakin onnellinen, joku toinen yrittää heti lytätä ja “palauttaa maan pinnalle”. Kamala ajattelutapa, tiedän kyllä. Jos en olisi blogannut näin montaa vuotta, en varmaankaan ajattelisi näin, mutta tässä tilanteessa jouduin keskittymään tosissani, että muistin kirjoittaa kaikki kiitollisuudenaiheet muistiin. Tässä niitä nyt tulisi, yksi jokaista viikonpäivää kohden.

Maanantaina olin kiitollinen, kun kaunis syksy on jatkunut jo monta viikkoa, minkä vuoksi olen viihtynyt ulkona erityisen hyvin.

Tiistaina olin kiitollinen, että vanhempani auttavat niin paljon ja monin eri tavoin vanhemmuudessani. Ilman heitä en ehkä olisi jaksanut.

Keskiviikkona kiitollisuuteni kohdistui hyviin asiakaspalvelijoihin, joiden positiivinen asenne voi pelastaa kauppareissun lisäksi koko päivän. Hymy tarttuu eikä kiitos ole kirosana!

Torstaina olin kiitollisen siitä, kun mies tuli kerrankin ajoissa töistä, jotta pääsin syömään ystäväni kanssa ihan kahdestaan.

Perjantaina olin kiitollinen, että kahvi on keksitty, sillä Nöpsy roikkui tissillä koko yön ja heräsin vielä aamuneljältä pariksi tunniksi riekkumaan. Kuuden jälkeen poika nukahti, mutta minä en saanut enää unta.

Lauantaina tunsin kiitollisuutta siitä, että olen saanut elää monipuolista elämää ja kokea paljon ennen perheen perustamista.

Kun sunnuntai koitti, olin/olen kiitollinen raakakakuista, koska sunnuntai oli/on herkkupäivä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmennus sujuu kivasti, mutta toisin kuin monella muulla valmennettavalla, minulle ei ole tullu seesteistä “on niin hyvä olo, etten enää koskaan tarvitse sokeria” -fiilistä. Sain ohjeita kasvattaa annoskokoja, sillä tämä olo saattaa kieliä siitä, että syön liian vähän. Usein säntään kyllä pojan perään jo ruoka-annokseni puolivälissä, joten tämä voi hyvinkin olla totta. Pitääpä kokeilla. Vettä olen oppinut juomaan yllättävän hyvin, samoin ulkoilua olen lisännyt mukavasti, kun kodin läheltä löytyi muutamakin uusi puisto, jossa osallistua taaperotaaperrukseen. Menee kyllä hyvin urheilusta, kun juoksee pikkumiehen perässä! 😀