OLYMPUS DIGITAL CAMERAtaapero yrttimaalla OLYMPUS DIGITAL CAMERAyrttimaaOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maalla möngitään ulkona monta kertaa päivässä. Nöpsy konttaa itse ulos terassille, kun oven avaa. Olen muutaman kerran miettinyt, mitten paljon taapero muistuttaa koiraan. Se hän livahtaa ovenraosta, kerjää polvillaan syliin ja päästelee innostuneena eläimellisiä ääniä. Niin ja yrittää syödä lattialta roskia. Jotenkin harmi, että kohta on niin kylmä, että ennen ulkoilua täytyy pukea sata kerrosta toppavaatteita. Kesällä oli niin helppoa vaan pukea lapselle kengät ja antaa pienen kontata nurmikolle. Välillä poitsulla ei ollut kenkiä ollenkaan, kun tyyppi vaan päätti, että nyt mennään muuten ulos. Mummi (eli minun äitini) on kanssani samoilla linjoilla siitä, että multaa saa vähän maistaa ja ruohikolla voi kieriä. Veden kanssa olenkin sitten tarkempi ja vahdin poikaa, ettei hän kurkistele saaveihin tai yritä juoda vesilätäköstä. Koetan löytää jonkinlaista tasapainoa huolettomuuden ja ylisuojelemisen välille, vaikka se välillä tuntuukin mahdottomalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kottikärryjen työntelemisellä, vaikka ne eivät mihinkään tietystin pienen pojan voimilla vielä liikukaan, on ilmeisesti ollut jonkinlaista vaikutusta pojan kehitykseen, sillä ne kuuluisat ilman tukea otetut ensiaskeleet otettiin viime viikonloppuna mummolassa. Minä en niitä ensimmäisiä nähnyt, mutta muutaman minuutin päästä näin toiset. Näin innostuneen hymyn pojan kasvoilla ja tunsin onnenkyyneleen omassa silmäkulmassani. Ensimmäisen kerran poika käveli isänsä luokse. Olen tästä niin onnellinen, sillä mieheni tekee töissä pitkää päivää (ja iltaa ja viikonloppua ja …) ja on kotona niin vähän pojan hereilläoloaikana, että toivoinkin näiden suurten kehitysaskelten tapahtuvan niin, että olemme molemmat paikalla. Voi sitä isin ylpeyttä, kun poika käveli juuri häntä kohti. Tuntui hyvältä. 🙂