Eräs asia on herättänyt paljon mielenkiintoa lähipiirissämme. Käytämme pojallamme paljon ns. tyttöjen värejä ja tyttömäisiä kuoseja. Ehkä pitäisi sanoa, että useimmin tytöillä nähtyjä kuoseja, mutta taidatte jo tietää, mitä tarkoitan. Vastaiskuna hassuille uteluille ja oudoille teorioille esittelen näin perjantai-illan kunniaksi Nöpsyn lempparit “tyttöjen jutut”, jotka ovat herättäneet kysymyksiä tuttavapiirissämme, täällä blogin puolella tai muuten netissä.

Purulelu hihnoineen vilahti jo puruleluvertailussa, mutta silloin kukaan ei sanonut siitä mitään, vaikka vähän odotin kommentteja. Näin siksi, että ihan kasvokkain tuosta lelusta on kyllä kyselty minulta. Kerran minulta kysyttiin, miksi en ottanut pojalle sitä vihreää purulelua kotoa. Mustiin lastenrattaisiin kiinnitettyinä kun purulelu hihnoineen voi antaa vastaantulijoille sellaisen mielikuvan, että rattaissa on tyttövauva. No, hui kauhistus!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pinkit collegehousut saapuivat vasta vähän aikaa sitten postitse luoksemme, mutta aiheuttivat jo ihmetystä kuvaviestien välityksellä. Joku viisaampi voisi vaan lopettaa turhan konservatiivisiin/vanhanaikaisiin/tyhmiin ihmisiin kohdistuvan kuvapommituksen, mutta minäpä päädyn avautumaan tänne. Luojan kiitos, kaikki tutut eivät ole vielä blogiani löytäneet. Ne muutamat voisivat kyllä poistua, niin luistaisi juttu taas paremmin. Tähän väliin kerrottakoon muuten, että kun pojalla alkaa olla omia mielipiteitä, hän saa toki valita itse vaatteensa. Ei meillä ketään pakoteta pukeutumaan mihinkään tiettyyn väriin tai kuosiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Turvaistuin on yksi isoimmista asioista, jonka valitsin meille pinkin/violetin sävyisenä ja tästähän kyseltiin useampaan otteeseen. Onko kenties tulossa uusi vauva, joka on tyttö, minkä vuoksi en halunnut mustaa istuinta? Vai olisinko sittenkin halunnut pojan sijaan tytön ja siksi paikkaan nyt tätä toteutumatonta haavetta? Cybexin turvaistuimista valitsimme Pallas 2-Fix -mallin, ja kahdesta värivaihtoehdosta sävyn Lollipop, koska väri on mustaa hienompi. Kokemuksiakin tästä istuimesta on kyselty ja käytön jälkeen olen huomannut, että poika viihtyy tässä istuimessa pitkiäkin matkoja ilman kiukuttelua. Kiinnittäminen on helppoa, kun turvavyöt pujotetaan samaan koloseen. Istuimen yksityiskohdista ja kiinnityksestä kirjoitin aiemmin autoilupostauksessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pallotennarit olivat niin söpöt, etten harkinnut sekuntiakaan niiden ostamista Nöppikselle. Jos näitä olisi ollut myynnissä aikuisille, olisin tilannut itsellenikin samanlaiset. Nöpsyllä on mustat sliparit (OMG – en ole muistanut kuvata niitä beben kenkäfetissi -postausarjaan vieläkään) lähes päivittäin käytössä, mutta ne on vähän turhan helppo potkia pois jaloista. Varsinkin kaupungilla, kun äiti katsoo muualle. Nauhakengät taas pysyvät jaloissa, mutta niiden asentaminen vauvalle on aikamoista tappelua välillä. Näissä tennareissa on kuminauha ja tarrat, ja tätä komboa aion suosia jatkossakin.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoittamaton sääntö taitaa olla, että mitä vanhempi ihminen, sitä enemmän stereotypisiin sukupuolirooleihin ollaan takerruttu. Pojalle ei tuoda tuliaisiksi ponia eikä pinkkejä vaatteita. Tytöille ei ostella pikkuautoja eikä opeteta pärisemään, kun traktori ajaa ohi. Tällaisesta sukupolvien välisestä erosta en jaksa loukkaantua, mutta kieltämättä joskus tylsistyttää selittää samaa asiaa useampaan otteeseen. Miksikö pinkkiä ja palloja? Koska pinkki on hieno väri ja pallot kivoja. Ja koska miksi ei? 🙂

(turvaistuin saatu Jollyroomilta)