OLYMPUS DIGITAL CAMERAnöpsy korjaa auton OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllä meillä nyt työnnellään! Aamupäivä oli täällä mummolassa ihanan aurinkoinen, joten suuntasimme hetkeksi ulos leikkimään koira-auton kanssa. Tai oikeastaan minä kävin kuvaamassa kukkia ja pikkumies huuteli terassin ovelta, että olisi kiva tulla ulos. Otin pojan hetkeksi kanssani ulos ja ikuistin siinä samalla herran ensimmäisen juhannustyylin. Äitiinsä on tullut, kun viilettää pyjamahousuissa. Veera-täti osti Nöpsylle Marimekon ALE-osastolta keltaraidallisen pyjamasetin, joista minä nappasin nämä housut tämän päivän asuun.  Huivin pikkumies sai lukijaltani, jota treffasin tässä taannoin. Tai no, tässä on sen verran monta vuotta(!) jo vaihdettu ajatuksia, että voisin jo sanoa, että ystävältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nöppis työnteli tuossa pirtsakassa asussaan menemään terassilla, korjasi välillä pikkuserkulta perityn menopelinsä renkaita varsin ammattimaisesti, heitti kengät pois, kiljaisi hetken päästä minut pukemaan ne uudelleen jalkaansa ja jatkoi jälleen matkaa töksähtelevin askelin. Meillä seistään siis tukea vasten, mutta ns. kävelyä tapahtuu vain tämän koiran kanssa. Minä paistelen tässä pavlovaa, josta unohdin puolet raaka-ainesta pois, ja isäni alkaa pian savustushommiin. Äitinikin saapui parahiksi töistä, ja mieheni hätyytän kohta työkoneelta suukkohyökkäyksellä kanssani lomalle.

Mutta hei, nyt ajellaan koira-autolla juhannuksen viettoon. Mukavaa viikonloppua kaikille! 🙂