aurinkovoide_uvkamera_ennen

Itsekeskeinen bloggaajako se täällä postaa melkeinpä saman kuvaan omista kasvoistaan sekä värillisenä että mustavalkoisena? No, melkeinpä. Mutta ei kyllä oikeastaan, sillä tässä postauksessa on hieman syvällisempikin pointti. Bella-blogien ja ACO-aurinkotuotteiden yhteistyö vei minut UV-kameran eteen tarkistamaan, missä kunnossa aurinkoa 28 vuotta palvoneen nuoren naisen iho onkaan oikeasti. Tuossa yllä olevassa kuvassa on ihoni sekä luonnonvalossa, että UV-suodattimen läpi kuvattuna. Suodattimen tarkoitus on paljastaa kaikki tuho, jonka aurinko on iholle tehnyt. Myös pisamat näyttävät veikeltä tuolla suodattimella kuvattuna, mutta minulta sellaisia ei valitettavasti löydy.

Olen nuorempana ottanut paljon aurinkoa ilman aurinkosuojaa, joten pelkäsin, että kasvojeni iho paljastuisi aivan hirvittävän huonokuntoiseksi. Kamera paljasti kuitenkin, että iholtani löytyi vain muutama hassu läiskä eli kurssin korjaaminen 20 ikävuoden jälkeen on pelastanut ihoni. Koskaan ei ole liian myöhäistä suojata ihoaan. Auringon ultraviolettisäteily ja ihon toistuva palaminen edesauttavat melanooman syntymistä, joten tuollainen UV-kamera (eli kamera, johon on asennettu ultraviolettisuodatin) on omiaan paljastamaan, missä kunnossa kuvattavan kohteen iho on. Pienen lapsen ihollahan ei näy mitään ylimääräistä, kun aurinko ei ole päässyt tekemään tuhojaan. Minukin iholtani vahinkoja zoomailtiin tarkasti. Olen niin onnellinen, että kasvojeni iho on kunnossa. Vielä kun saisi samanmoisen kuvauksen vartalolle.

iina_vari4

Joku teistä saattoi jo miettiäkin, miltä tavallinen aurinkosuojavoide, joka siis estää ultraviolettisäteilyn tunkeutumisen ihoon, näyttää tuollaisen UV-kameran läpi katsottuna, jos iho ilman aurinkosuojaa näyttää vain tavalliselta, mustavalkoiselta valokuvalta. Aion paljastaa tämän mysteerin ratkaisun teille aivan kohta, joten levitelläänpä sitten sitä voidetta iholle. Projekti näyttää videolla aikamoisen hurjalta, suosittelen katsomaan sen tuosta alta. Ihan huikea sotamaalaus! 😀

Musta “maalikerroshan” sillä aurinkovoidekerroksella saadaan aikaiseksi. ACO mahdollisti aurinkovoidekampanjaansa osallistuville bloggaajille nämä kuvaukset demonstroimaan sitä, kuinka aurinkosuojavoide oikeasti suojaa ihoa, vaikka sen levittely saattaa joskus tuntua turhalta, kun voiteen suojatehoa ei konkreettisesti näe. Toivottavasti nämä kuvat jäävät mieleenne, kun seuraavan kerran mietitte, käytättekö suojakertoimia vaiko ette. Sama pätee rantapäivään ja siihen, että aurinkovoidetta kannattaa todellakin lisäillä sekä uimareissujen jälkeen että muutenkin päivän aikana. Pois kulunut voide kun ei suojaa yhtään ketään. Aurinkosuojavoiteen lisääminen tasaisin väliajoin onkin paras auringonottovinkkini sen lisäksi, että voidetta levittää iholleen tarpeeksi.

aurinkovoide_uvkamera_jälkeen

Kevätaurinko tarraa nopeasti ihoon, joten jos aurinkovoiteen levittely unohtuu helposti, kannattaa hankkia päivävoide, jossa on vähintään SPF 15. Huulirasvakin on hyvä vaihtaa aurinkosuojalliseen ja sellaista olisi järkevä käyttää ihan vuoden ympäri, sillä yhtälailla se aurinko tekee tuhojaan myös talvella. Varsinkin lumesta tai vedestä heijastuva aurinko saattaa olla yllättävän voimakas, vaikka se ei siltä tunnu. Levittäkää sitä aurinkovoidetta siis ihoon kunnolla ja ympäri vuoden. Mitä paksumpi voidekerros, sitä mustemmat kasvot ovat UV-kameralla kuvattuina. Oma suosikkiaurinkotuotteeni on puikko, jolla saa suojattua helposti palavat kohdat eli poskipäät, huulet ja olkapäät helposti ja nopeasti. Alla olevassa kuvassa ei siis ole mustaa maalia, vaan aurinkosuojavoidetta. Ai hieno sotamaalaus, eikö? 😀

IMG_0369