Alusvaatteet aiheuttivat raskausaikana päänvaivaa, mutta ei niiden kanssa imetysaikanakaan aina helpolla pääse. Luin Nöppistä odottaessani paljon muiden äitien blogeja ja minulle jäi mielikuva, että imetysliivejä saattaa joutua hankkimaan jopa viidet eri kokoa ja että muutenkin alusvaatteisiin tulee kulumaan hurjasti rahaa vauva-aikana. Toisinpa kävi (omalla kohdallani). Kokosin kahteen kollaasiin alusvaatteet, joilla selvisin tai olisin selvinnyt raskaus- ja imetysajoistani. Hutiostoksiakin tuli tehtyä, mutta niitä en niin tähän listaa. Keskitytään vaan niihin hittituotteisiin ja ohitetaan hudit sivulauseissa.

 alusvaatteet_raskaus

Alusvaatevinkit odottajalle:

  • Alusmekko on ihan huikea keksintö, jonka monipuolisuuden tajusin oikeasti vasta raskausaikana. Ostin omani jo vuosia sitten juhlamekkojen alle, jotta alusvaatteiden rajat eivät kuulla rumasti ohuista kankaista läpi. Minun versiossani olkaimet saa irti eikä mekossa ole edessäkään saumoja, mutta en löytänyt syvättyä kuvaa vastaavasta mekosta kollaasia varten. Koska vatsani oli aivan valtava, mekko ei pysynyt enää pepun alla ja se toimikin minulla alustoppina aina, kun tahdoin pitää olkaimetonta yläosaa. “Toppi” tuki vatsaa ja auttoi vaatteita laskeutumaan kauniisti.
  • T-paitarintaliivit olivat käytössäni raskauden alusta loppuun, koko vaan kasvoi viimeisten raskausviikkojen aikana. Nuo isommat liivit ovat edelleen käytössäni sellaisina päivinä, kun tiedän, etten imetä pitkään aikaan. Esimerkiksi kaupunkikierroksella ilman vauvaa tai lyhyellä matkalla. Push up -liivejä en edes sovittanut, kun rinnat kasvoivat niin, että niitä mieluummin häivytti korostamisen sijaan. Näiden tilalla käytin välillä urheilurintaliivejä, mutta niiden pukeminen ja riisuminen oli hankalaa, jos tahtoi tarpeeksi tukevat liivit ylleen.
  • Alushousut saattavat aiheuttaa raskausaikana päänvaivaa, kun vanhojen pikkuhousujen vyötärönauhat alkavat usein puristaa vatsaa jossakin vaiheessa odotusta. Kokeilin raskausaikana sekä korkeita, vatsan yli tulevia alushousuja, että näitä supermatalia, jotka tavallaan kiersivät vatsan alakautta eivätkä siksi painaneet sitä. Ne ns. tukevat, korkeat alushousut eivät tukeneet yhtään, joten koin nämä pienet helpommiksi. Näistä löytyy myös stringiversiot, jos tykkää sellaisista enemmän.

alusvaatteet_imetys

Alusvaatevinkit imettäjälle:

  • Korkeavyötäröiset alushousut, joista en niin odotusaikana perustanut, olivatkin yllätyksekseni synnytyksen jälkeen aivan mielettömän käytännölliset! Sen lisäksi, että niillä saa vaatteet istumaan paremmin, ne edistävät vatsan palautumista. Tärkeää on ottaa tarpeeksi tiukka koko housuista.
  • Imetysliivit ovat käytössä niin usein, että niiden kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana. Sovittelin monia eri malleja ja parhaiksi osoittautuivat kevyillä, irrotettavilla toppauksilla varustetut, malliltaan ehkä hieman sporttiliivejä muistuttavat rintaliivit. Näillä voisi teoriassa jopa nukkua, mutta en osaa käyttää rintaliivejä yöllä. Liiveistä kannattaa valita napakka malli, mutta moni joutuu silti ostamaan imetyskauden aikana useammat liivit ihan jo siksi, että on varaliivit, kun toiset ovat pesussa, mutta myös siksi, että kovan käytön vuoksi liivit löystyvät jossakin vaiheessa väistämättä. Minulla on muistaakseni Bravado-merkkiset liivit.
  • Synnytyksen jälkeen alusmekko toimii jälleen topin asemesta mekkona. Edelleen liputan sen olkaimettoman mallin puolesta, jos vaan rintavarustuksen koko sen sallii eli olkainten antamaa tukea ei tarvita. Kiinteillä olkaimilla varustettu versio on varmasti käytännöllinen sekin, sitä en toki kiellä.

Kollaasien alusvaatteet eivät ole sattumalta samaa sävyä, vaan totesin tuon ihonvärisen sävyn olevan paras vaihtoehto, jos aikoo ostaa vain yhden kappaleen kutakin alusvaatetta. Tuo väri ei näy valkoisenkaan vaatteen läpi ikävästi. Toki, jos rahaa riittää, voi samat tuotteet ostaa myös mustana, jolloin alusvaatteilla voi jo kikkailla hieman enemmän pukeutumisessa. Noita matalia alushousuja myydäänkin onneksi mustat ja nudet samassa paketissa. Materiaaleista tekninen materiaali (mikrokuitu) sopi minulle, sillä se palautuu pesun jälkeen eikä puuvillan tavoin kulahda käytössä nopeasti. Myös tukea riittää enemmän mekon ja korkeiden alushousujen kohdalla, puuvilla kun on aika lötköä.

Mitä vinkkejä te antaisitte odottajalle alusvaatekaupoille? Entäpä imettäjälle? 🙂