OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hei, olen Iina ja synnytystä seurannut hormonimyrsky on vienyt puolet hiuksistani. Hiukset valtaavat kotini. Niitä on kylpyhuoneen lattialla, tyynylläni, keittiön työtasolla, sohvalla ja ihan missä tahansa vaan olen liikkunut. Kyselin teiltä vinkkejä, miten tilanteen saisi korjattua. Kampaaja osasi ikäväkseni kertoa, että koska hiustenlähtö on puhtaasti hormonaalinen reaktio, asialle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Tai siis hiustenkasvua ei voi nopeuttaa tai niiden lähtemistä hidastaa, mutta ohentuneita hiuksia voi toki huijata niin, että ulkopuolisen silmissä hormonimyrskyn uhrilla onkin tuuhea tukka. Siksipä testailin kosmetiikkakaappini tuotteita ja vertailin, millä hiuksiin saa parhaiten optisesti lisää tuuheutta. Alan kuitenkin syödä kohta tätä ravintolisää kuuriluontoisesti, josko se auttaisi. Yrittänyttä kun ei laiteta.

tukkatakaisin_kuivashampoo

Kuivashampoo toimii niin, että se suihkutetaan hiusten tyveen, annetaan suihkeen kuivahtaa, harjataan hiukset ja tadaa – valmista! Sain lähiaikoina myös vinkin kokeilla kuivashampoota niin, että sen suihkuttaa illalla, mutta harjaa hiukset vasta aamulla. Sitä pitää vielä kokeilla. Miinuksena mainittakoon, että tukasta tulee todella nihkeä ja esimerkiksi sormia on vaikea viedä hiusten läpi. Visuaalisesti toimiva ratkaisu ei siis ole kovin miellyttävä kosketusvaiheessa, mutta muuten tämä kuivashampoo kyllä toimii kuin häkä. Kuivashampoon sain Biozellilta.

tukkatakaisin_hiuspuuteri

Hiuspuuteri on hieman samantyylinen tuote kuin kuivashampoo eli se tupsutellaan hiusten tyveen. Tämän jälkeen hiuksia möyhitään sormin niin, että niihin sadaan haluttu tuuheusaste. Kuivashampooseen verrattuna hiukset jäävät miellyttävimmän tuntuisiksi ja sormetkin menevät niistä läpi, mutta hiuspuuterin kanssa lopputulos tuntui lässähtävän nopeammin. Väittäisin, että näillä kahdella tuotteella syntyi yhtä tuuhea lopputulos.

 tukkatakaisin_suoristusrauta

Hiusten suoristaminen pää alaspäin on vinkki, jonka sain kerran kampaajalta, kun surkuttelin, että hiusten suoristaminen tekee niistä aina jotenkin litteät. Enpä ollut ajatellut, että hiuksia voi suoristaa myös niin, että niitä samalla irroittaa päänahasta. Tämä operaatio toteutetaan niin, että hiuksia “kammataan” suoristusraudalla eli hiusosiot otetaan levyjen väliin aivan kuin normaalistikin, mutta hiusosion vetäminen rautojen läpi on nopeatempoisempaa. Lopputulos säilyy hyvin, jos valitsee pohjalle lämpösuojan, jossa on mukana hieman pitoa. Myös märkien hiusten suoristamiseen sopiva suoristusrauta on saatu Babylissiltä.

Näistä kolmesta kokeilemastani kikasta jopa vähän yllättäväsi voittajaksi selviytyi kuivashampoo. Suoristusrauta jäi toiseksi ehkä siksi, että sen käyttämiseen meni eniten aikaa. Tosin siinä sai samalla myös muotoiltua hiusten latvoja, joten aika tiukka kilpailu tästä syntyi. Olen ennen vannonut hiuspuuterin nimeen, mutta nyt jostakin syystä kuivashampoo tuntui paremmalta ja tehokkaammalta. Varsinkin tämä tummien hiusten, jolla saa samalla huijattua tyvikasvun piiloon. Myönnän ykkössijan tuuheutuskilpailussa siis kuivashampoolle! 🙂