OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hypätäänpä hieman ajassa taaksepäin. Selailin tänään melkeinpä koko aamupäivän vanhoja valokuvia albumitolkulla löytääkseni kuvia omista jouluistani. Muistikuvani ensimmäisistä jouluistani ovat hataria ja taitavat perustua paljolti juurikin valokuviin. Sen muistan, että jouluisin käytiin molemmissa mummoloissa. Se oli helppoa, kun isovanhemmat asuivat samalla paikkakunnalla vanhempieni ja tietysti siksi myös minun kanssani. On iso etu, että sukulaisia asuu paljon lähellä, sillä jos tämä neljä ja puoli kuukautta äitinä on opettanut minulle jotakin, se opetus lienee juurikin tukiverkoston tärkeys. Olen kiitollinen jokaisesta tarjouksesta pidellä vauvaa hetki, vaihtaa vaippa tai leikkiä pojan kanssa leikkimatolla.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nallepojan ensimmäinen joulu on vielä osittain mysteeri, mutta myönnän, että siihen on annettu varsin hyvät raaka-aineet. Talvinen Rovaniemi, mahdollisesti pitkästä aikaa lunta, Joulupukin oma maailma, oikeita poroja, paljon sukulaisia ja tietysti isä sekä äiti, jotka höösäävät koko ajan ympärillä useamman kameran kanssa, jotta yksikään hymy tai temppu ei jäisi taltioitumatta. Ehkä tämä joulu pelastaa paljon, sillä pahimmassa tapauksessa, jossa olisin itse tehnyt joulun kotiimme, olisin ottanut kaikesta siivoamisesta ja ruuanlaitosta sellaiset stressit, että yhdessäolo ja rauhallinen tunnelma olisivat unohtuneet kokonaan. Suorittaminen on jokaisen äidin pahin vihollinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tärkeintä joulussa, näin tuoreen äidin näkökulmasta, olisi luoda kauniita muistoja. Samalla koetan kuitenkin istuttaa pienen pojan mieleen periaatteiden siemeniä, joita voi vuosien varrella kasvattaa. Nyt kun olisi fiksu, ottaisi aivan alusta asti kasvatusperiaatteeksi sen, että kaikenlaisten lahjojen kohdalla laatu korvaa määrän. Yksi lahja riittää ihan hyvin jouluna. Harmi vaan, että tällaiset kivat suunnitelmat romuttuvat siinä vaiheessa, kun poika saa ystäviä, jotka avaavat joka juhlapäivä toinen toistaan kalliimpia ja hienompia lahjoja ja poikani alkaa miettiä, miksi hän saa vain yhden lahjan. Tottakai lahjoja vertaillaan eskarissa/päiväkodissa/koulussa lomien jälkeen, se tapa tuskin muuttuu koskaan. Miten te olette selvinneet tästä tilanteesta lastenne kanssa? Voiko lapsen vakuuttaa siitä, ettei lahjojen määrä kerro rakkaudesta lasta kohtaan tai siitä, kuinka kiltti lapsi on ollut? Kasvatuskriisiä pukkaa jälleen! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA