Huldan Kirppis on kirpputori Toijalassa (joojoo, Akaassa). Sieltä löytyy paljon laadukasta tavaraa ja jopa muutama aarre. Aarteella tarkoitan mm. erään erikoismalliston mekkoa, jonka hintana oli 4 euroa, mutta josta pyydetään eBayssa pahimmillaan suunnilleen sata euroa. Minä sekosin lastenvaatteiden kohdalla kirppiksellä ja ostin tulevaisuuden lapselleni vaatteita. Oikeastaan ostin ne nykyiselle lapselleni, mutta hänen tulevalle pituudelleen. Tai no, kohtapa nuo 92-senttiselle tarkoitetut vaatteet ovat jo varmaankin sopivat. Sellaista vauhtia nuori mies kasvaa ja vahvistuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ostin 11 euron yhteishintaan pojalle H&M:n farkut, raitabodyn ja puuvillaneuleen. Vaatteiden pinta oli niin hyvässä kunnossa, että epäilen, ettei vaatteita ole käytetty tai pesty kertaakaan. Ehkä niitä on vain sovitettu? Body on näköjään myynnissä nettikaupassa tälläkin hetkellä, joten oletan sen aika uudeksi siitäkin syystä. Noin hyväkuntoinen asukokonaisuus noin hyvään hintaan toi kyllä tälle äidille hymyn huulille. Innostuin haaveilemaan vieläkin laajemmasta harmaasta vaatekaapista pojallemme ja hetken huumassa selasin Hennesin nettikaupasta ne kaikista ihanimmat jutut ja tein niistä haavekollaasin.

harmaata

Harmaita vaatteita ja jalkineita sisältävä kollaasi miellyttää silmääni. Varsinkin, kun harmaa väri on niin lähellä sydäntäni ja tärkeä osa omaa tyyliäni. Harmaat farkkuni, jotka nekin ovat muuten sattumalta H&M:n valikoimista, ovat raskauskilojen vuoksi tällä hetkellä vielä pienet, mutta odotan niiden käyttöönpaluuta kuin kuuta nousevaa. Mitä mieltä muuten olette, näin aiheen vierestä, että kuinka kauan ylimääräistä painoa voi kutsua raskauskiloiksi? Lopun elämää vaiko ensimmäiset puoli vuotta synnytyksen jälkeen? 😀