WP_20140202_004

Jotenkin noloa myöntää, että liikuin kunnolla ensimmäistä kertaa raskauteni aikana vasta noin viikolla 15. Raivokasta lenkkiä alkuraskauden kipuilujen aikana en laske liikunnaksi, mutta laturetki järvellä kyllä menee jo treenistä. Kymppiä en hiihtänyt täyteen huolestuneen mummon pyynnöstä, mutta ihan hyvä lenkki saatiin äitini kanssa tehtyä. Hän itse hiihteli järveä ympäri vielä viikkoa ennen minun syntymistäni, joten äiti tietää, mistä puhuu, kun liputtaa hiihtämisen puolesta. Hiihtovaatteiden löytämisen kanssa oli pieniä haasteita, mutta äidin vaatekaappi pelasti. Takki tosin on omani, mutta ei sen kai noin pinkeältä kuuluisi näyttää! 😀

hiihtäminen-raskaanaWP_20140202_014

Tällä viikolla on tullut edistystä myös vauvajuttuihin toisen blogini puolella. En itse ole aiheesta sinne kirjoitellut, mutta joku kyylä päätti kuulemma perustaa keskustelun törmättyään huutooni käytetystä dopplerista. Kaikille kysylle myönsin raskauden kommenttiboksissa, mutta eivät raukat ehkä tajua, että olin tosissani, kun vastasin raskaustenttauksiin: “Todellakin.” Ei ole minun ongelmani. En toistaiseksi aio kirjoittaa vauva-aiheesta virallista postausta, mutta en poista aiheeseen liittyviä kommenttejakaan. Tilanne on kuitenkin se, että vaikka en tahdo raskautta osaksi lifestyle-blogiani, en silti häpeä sitä niin, että salailisin asiaa. En vaan tahdo kirjoittaa siitä ihmisille, jotka eivät ymmärrä hienotunteisuudesta ja pelosta mitään. Olihan tämäkin blogi avoin ja kenen tahansa löydettävissä vaikka kuinka pitkään.

Lähiaikoina pitäisi kuitenkin tehdä suuria päätöksiä, sillä raskaus alkaa näkyä niin selkeästi, että kohta on aika tulla tämän blogin kanssa kaapista. Tai kuopata koko tapaus. Omaan portaaliimme en koe vauvablogin vieläkään täysin sopivan, mutta harkinnassa on toinen blogikoti. Parhaimmillaan avaan Bebe au Lait -blogini siis jo muutaman viikon sisään tutuille ja myös muille odottajille. Alkaa jo vähän jännittää…

Huomio! Tämä oli viimeinen vanhasta blogista julkaistu postaus. Tästä lähtien kaikki blogin materiaali on reaaliaikaista. 🙂