Kolmas ja viimeinen ns. normaali perhevalmennuskerta on nyt takana. Seuraavaksi käydäänkin tutustumassa synnytyssairaalaan oman aikataulun mukaan. Sinänsä hauska aihe, sillä kukaan ei missään vaiheessa sanonut, koska ja millä perusteilla synnytyssairaala valitaan, mutta rakenneultrassa hoitaja sitten yhtäkkiä totesi, että meidän perheessä synnytetään Kätilöopistolla. Selvä juttu, siellä sitten! Eipä tarvinnut päättää mitään tai punnita eri vaihtoehtoja. Mietin joskus, otanko tämän raskauden vähän liiankin rennosti, kun en ole koko ajan googlailemassa erilaisia oireita ja suunnittelemassa kaikkea mahdollista etukäteen. Tuntuu vaan, että se itselle sopivin selviytymiskeino odotusaikaan ja synnytykseen on: “Go with the flow!

P1010002

Kolmannen perhevalmennuksen teemana oli synnytys sekä siihen liittyvät vaiheet, kivunlievitysvaihtoehdot ja hieman myös lapsivuodeaika. Koin tämän ehdottomasti hyödyllisimmäksi tapaamiseksi, vaikka ryhmästämme puuttuikin suurin osa juuri tällä valmennuskerralla. Vihdoin ja viimein katsottiin se odotettu synnytysvideo, joka kesti parikymmentä minuuttia. Nyt, kun siihen oli varautunut, ei se tuntunut juuri miltään. Toivon vaan, ettei alitajuntaani iskostunut liian positiivinen mielikuva synnytyksestä, koska videon päähenkilön pariin ponnitukseen ja hiljaiseen tuskanulvaisuun tiivistynyt ponnistusvaihe oli kyllä kieltämättä aika ideaali. Pieniä repeämiä, ei suurta meteliä eikä mitään hätää. Kieltämättä itsekin toivoisin sellaista synnytystä, mutta aika näyttää.

Mitä opin aiheesta? Synnytyksen eri vaiheet oli hyvä käydä läpi. On erityisen hyvä, että isäkin tietää, ettei sairaalaan lähdetä ensimmäisestä supistuksesta ja että äiti voi itse valita, haluaako kivunlievitystä ja millaista sellaista, jos edes haluaa. Terveydenhoitajat kuvailivat kivunlievityskeinoja melko neutraalisti jättäen jokaiselle äidille tilaa omille ajatuksille. Valmennusryhmässämme muutama kertoikin jo päättäneensä synnyttää luonnollisesti. Minä taas kallistun sille puolelle, että mitä ikinä lääkäriltä kipuuni rukoilenkaan, sitä tahdon myös saada, jos siinä vaiheessa enää mahdollista. Teen päätökset sen tilanteen mukaan enkä laadi tarkkaa käsikirjoitusta synnytyksestä, jotta en pety, jos kaikki meneekin aivan eri tavalla.

Oli kiva kuulla myös tarkempia ohjeita sairaalakassin pakkaamiseen. Tästä aiheesta löytyy mammablogeista postauksia sadoittain, joten oli hauska vertailla, miten bloggaajien listat erosivat ns. yleisestä suosituksista. Parhaita postauksia ovatkin olleet synnytysten jälkeen kirjoitetut postaukset, jossa on käyty läpi, mitä olisi pitänyt muistaa ottaa mukaan. Syvimmälle mieleeni ovat painuneet kirjat, huulirasva ja aamutohvelit, mutta saa nähdä, koenko ne omalla kohdallani tärkeiksi.

Mitä en oppinut aiheesta eli mitä unohdin kysyä? Ainut asia, joka hieman vaivasi valmennuskerran aikana, oli se, hidastavatko erilaiset kivunlievitykset synnytystä, mutta tähänkin sain vastauksen lopulta ihan kysymättä. Esimerkkinä mainittakoon, että muutama odottajista perusteli, ettei halua epiduraalipuudutusta, koska se saattaa hidastaa synnytystä, mutta eräs läheiseni taas kertoi, että oli niin väsynyt kipuun, ettei tiedä, olisiko ilman epiduraalin suomaa lepohetkeä jaksanut ylipäätään ponnistaa. Piikkikammoinen tai en, pidän kaikki puudutusmahdollisuudet lähettyvillä ja avoimina vaihtoehtoina. Jos tuntuu, että mennään luonnonmukaisesti, niin mennään. Jos ei tunnu, pyydetään apua. Jotenkin typerä edes kuunnella tuttujen tarinoita kivunlievityksistä, jotka eivät toimineet, kun se toimiminen on ihmiskohtaista. Miksi siis perustaisin omat päätökseni toisten ihmisten negatiivisiin kokemuksiin? Mieluummin keskityn niihin onnistumisiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhteenvetona voisin kai todeta, että synnytysfaktat ja -neuvot karistivat mielestäni viimeisetkin irrationaaliset synnytyspelot. Tämän aihepiirin parissa tieto ei kai sitten lisääkään tuskaa. Ainakaan toistaiseksi. Saa nähdä, kääntääkö synnytyssairaalavierailu kaiken jälleen päälaelleen, kun pääse näkemään ne paikat, joihin sitten muutamaksi päiväksi tai pidemmäksikin ajaksi majoitun uutta elämää synnyttämään. Voihan olla, että jo kaikkien laitteiden näkeminen saakin pienen paniikin heräämään sisälläni, kun en ole hetkeen sairaalassa joutunut aikaani viettämään.

Olen nyt raskaudessani sellaisilla viikoilla (30+), että rankin vaihe on startannut. Tähän asti kaikki on mennyt omalla painollaan, ja alun jälkeen pahimpina raskausoireina on ollut lähinnä pientä vatsan kovettumista ja satunnaista vihlontaa sekä turvotusta. Keskiviikkoaamuna heräsin kuitenkin aivan uuteen oloon. Yöllä oli huono olo, satunnaisesti reistanneeseen jalkaani sattui niin, ettei se meinannut kantaa, ja sileä ihoni oli yön aikana revennyt ainakin kahdesta kohdasta. Aivan kuin yön aikana raskaus olisi siirtynyt seuraavalle tasolle kertarysäyksellä ja herättänyt minut sitten räkäisesti nauraen. Niin ja tunsin ensimmäiset erilaiset eli niin sanotusti oikeat supistuksetkin. Tästä se lähtee! Lopun alkua, sanokaa minun sanoneen. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maistuisiko kipulääke vai mennäänkö nuijanukutuksen ja kauratyynyn voimin luomuna? 😉