No niin, ensimmäinen äitiysvaatetilaus tuli sitten tehtyä Asos.com-sivuston aloitettua alennusmyyntinsä. Mitään hullua tilausta en hormonihuuruissani kuitenkaan naputellut menemään, tilasin vaan muutamat housut lopputalvelle. Laskeskelin, että jo kaikki menee nappiin, selviän talven yli vanhoilla housuillani. Joskin ne kaikista kireimmät jäävät kyllä käyttämättä. Paita- ja mekkovalikoimistani taas löytyy sen verran löysiä ja venyviä vaatteita, että niistä en vielä hetkeen jaksa stressata. Tilaamani äitiyssukkahousut tuskin kiinnostavat ketään, joten keskityn esittelemään alesta löytämäni housut.

mammakollaasi

Ensimmäisenä klikkasin ostoskoriin siniset farkut. Ne ovat muuten aika klassiset ja tavalliset, polvet vaan on revitty hillitysti auki. Farkkutyttönä en edes harkinnut raskausaikaa ilman farkkuja. Pitääkin sovitella, josko alas lantiolle laskeutuvia boyfriend-farkkujanikin voisi käyttää vielä jonkin aikaa tämän alati kasvavan masun kanssa. Vähän päivästä riippuen omissa farkuissa voi vielä oleskella. Joinakin aamuina turvotus on niin paha, ettei farkkuja vaan saa kiinni. Näytän pahimmillani siltä, että olen vähintään viidennellä kuulla raskaana!

Toisena kassalle päätyivät mustat, paksuhkot leggarit, joita myytiin myös meille lyhyille sopivilla pituuksilla. Ovathan nuo hieman villit, mutta jotenkin ihastuin kiinnostavaan pintastruktuuriin. Nämä ovat ainoa tilaukseni osa, jota jäin myöhemmin miettimään. Saa nähdä, tuleeko näille käyttöä vai kaduttaako niin, että pistän leggarit kiertoon tai palautan ne.

Viimeinen housuostokseni oli vajaamittaiset housut punaisina. Oikeastaan kaikki housuvalintani ovat aika keväisiä, vaikka nämä nilkat näkyviin jättävät housut vievätkin keveydellään voiton. Punainen on vieläpä suosikkivärini, joten näiden tilaaminen on jotenkin erityisen “perusteltua”. Ja muita huonoja selityksiä alehuuman keskeltä! Yhdet mustat, yhdet farkunsiniset ja yhdet punaiset housut pitää olla tarjolla, vaikka muuten eläisinkin pääasiallisesti mekkolinjalla. 🙂

(kuvat Asos.com)