Mahani on iso ja joku siellä sisällä potkii. Se nyt on itsestään selvää, mutta mitä kaikkea matkan varrella onkaan muuttunut elämässäni. Mistä tietäisin olevani raskaana, jos tunnusmerkiksi ei laskettaisi pyöristynyttä ulkomuotoa. Odotan, koska alatte kyseenalaistaa tämän blogin totuuspohjaa, kun en otsikoi höpinöitäni raskausviikkoja kuvaavilla X + Y -luvuilla tai oikeastaan edes mainitse niitä postauksissani. Totuushan on, että joudun tarkistamaan neuvolakortista, kuinka pitkällä tarkalleen olen enkä todellakaan osaa vastata sitä lonkilta. Kirjoittelin nyt suunnilleen raskausviikon numero 28 tunnelmia ylös, jotta näitä tuntemuksia voisi sijoittaa edes johonkin tiettyyn raskauden vaiheeseen. 🙂

P1010014

  • pissahätä. Aivan koko ajan! Aineenvaihduntani oli hurja jo ennen raskautta, mutta nyt suorastaan asun vessassa. Käyn pissalla vähintään kerran tunnissa ja jos oikein panostan siihen, että muistan juoda vettä tarpeeksi, alan haaveilla katetrista. Yöt ovat pahinta tuskaa, kun Bebe painelee tylsyyksissään rakkoani.
  • nukkuminen. Tai oikeastaan yölliset aktiviteetit, joihin lasketaan vessassa parin tunnin välein ravaaminen ja muutaman kerran yössä takamukseen ja kylkeen iskevä puutuminen/kramppi/kipu, joka pakottaa kääntämään kylkeä. Selällä tai vatsalla ei voi nukkua ja kyljeltä toiselle kääntyminen on vajaan minuutin projekti, kun se koettaa tehdä kivuttomasti ja tietysti niin, ettei Bebe herää potkimaan.
  • törmäily. Vatsa on kulkenut mukanani jo kuukausia, mutta onnistun silti välillä unohtamaan sen ja törmäämään esimerkiksi jääkaappiin, seinään, pöytään ja vaikka mihin. Mitään rajuja kolareita en ole ruhoni kanssa joutunut kokemaan, mutta välillä hävettää, kun maha unohtuu ja kuvittelee mahtuvansa kulkemaan läpi jostakin kapeasta rakosesta.

P1010011

  • itkeskely. Olen muutenkin herkkä, mutta raskausaikana itken koko ajan ja joka asiasta. Yhtään valehtelematta itken vähintään neljänä päivänä viikossa jotakin ja joinakin päivinä vielä niin pahasti, että istun suihkun lattialla ulvomassa, ettei poikaystäväni huolestu, mikä on hätänä. Kun mikään ei ole hätänä, mutta pääni ei ihan pysy kasassa, jos näen hukkuvan ötökän, tiputan ponnarin vessanpyttyyn tai huomaan kahvimaidon menneen vanhaksi.
  • tissikriiseily. En edes tiedä, ahdistaako enemmän se, että rintamusta on liikaa ja sitä tulee siksi usein tahattomasti korostettua vai siitä, mitä ihmettä nänneilleni on tapahtunut. Ystävän spontaani naurukohtaus saunassa tiivisti aika hyvin tuntemukseni. Vauvan on takuulla helpompi paikantaa äidin maitobaari, kun nännipihat ovat isommat kuin äidin naama. OIKEASTI.
  • vaatekaapin kutistuminen. Kuvittelin jotenkin, ettei se raskausmaha nyt niin isoksi kasva. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla. Vaikka vatsalle olisi yläosassa tilaa, rintavarustus kinnaa. Vanhoja housuja en voi käyttää millään ja yläosistakin sopii päälle vain n. 5 %. Kyllähän se nyt harmittaa ihmistä, joka rakastaa pukeutua. Kauhulla odotan sitä tunnetta, kun korkkareita ei voi enää pitää. Toistaiseksi onneksi korkkarikävely tuntuu vielä hyvältä.

P1010008

  • lima. Ai, siis mikä? Lukiessani artikkelia siitä, kuinka odottajien kuolaneritys voi moninkertaistua ja räkää tunkee ulos joka tuutista, repeilin äänen. Mietin, mitä kaikkea voidaankaan laittaa raskausoireiden piikkiin ihan pokalla. Enää ei naurata, sillä olen viimeiset kuutisen kuukautta niistänyt päivittäin aivan liian monta kertaa ja herännyt sellaiseen tukkoisuuteen, että flunssa jäisi helposti kakkoseksi. Suuri rakkauteni nenäsumute on raskauden ajan pannassa, joten siitäkään ei ole apua tähän pulmaan.
  • kaiken maailman tyypit. Viime vuoden lopulla ystäväni, joka on pienen pojan äiti, kyseli minulta, joko hiekkalaatikkokaverini ovat ottaneet yhteyttä. Totesin vaan, että tuskin ottavatkaan, kun ei olla yli 20 vuoteen puhuttu. Kaveri ennusti, että jos kavereilla on lapsia, he ottavat takuulla yhteyttä ja niinhän siinä kävi. Ilmeisesti äitiys on asia, joka toimii passina jonkinlaiseen suljettuun klaaniin ja myös ne ihmiset, joista et uskonut koskaan enää kuulevasi, kiinnostuvat sinusta, kun saat kulkuluvan salakerhon toimipisteeseen.
  • sensuurirajan laskeminen. Niinpä taisin mennä vannomaan joskus, että jos saan lapsen, en koskaan muutu ihmiseksi, joka raportoi elintoimintojaan. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla! Lauseet, joihin kuuluvat mm. “mun virtsarakko on nykyään ihan minimaalisen pieni“ja “nää jättitissit ehkä räjähtää kohta” ovat ihan arkipäivää. Tänne en onneksi kehtaa vielä kirjoittaa kaikkea sitä, mitä ystäväni joutuvat joskus kuuntelemaan. Lucky you! 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(paita saatu H&M:lta, kamera medialainassa)