Yli puoliväliin raskautta piti odottaa ennen kuin ratkesin lopulta ostoksille vauvanvaateliikkeessä. Ja himputti, kun minun itsehillintäni piti olla vähintäänkin rautaa! Olin kyllä ihaillut Babyshopissa hauskan Elodie Details -merkin tuotteita, mutta en kuitenkaan ollut sortunut tilaamaan niitä. En ollut edes harkinnut tilaamista. Tällä kertaa ostosreissulla kävi kuitenkin niin, että mieheni ei olisi päästänyt minua ulos Ideaparkin liikkeestä ilman pientä muovipussia, joten himoitsemani tuttihihnan lisäksi sorruin ostamaan vielä muutaman tutinkin. Vaikka makumme eivät aina mene yksiin, vauvajutuissa olemme olleet kumman yksimielisiä. Jopa nimiasioissa, vaikka en lastani Gigiksi aiokaan nimetä. Joku raja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavassa kaupassa heikko hetki iskikin vaateostastolla. Vaaleanpunaiset ja -siniset vaatteet ohitan vieläkin vauhdilla, mutta tummemmat värit ja harmaan eri sävyt kolahtavat mustan ja valkoisen ohella. Born in 2014 -body sai sekä Beben isän että äidin hyväksynnän ja liityttyäni liikkeen kanta-asiakkaaksi, sen hinnasta lähti vielä muutama euro pois. Hämmentävää, miten vähän vauvanvaatteisiin meneekään rahaa – ellei niitä sorru ostamaan montaa kertaa viikossa. Nyt kun vielä saisi äitiyspakkauksen käsiini ja hipelöitäväksi, niin viimeisetkin tarpeet hamstrata vauvatavaraa kaikkoaisivat. Sukulaisillekin on hoettu “mitään ei osteta” -mantraa, mutta ne pirulaiset eivät vaan usko. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Psst! Ai, miten niin näkyy mustassa kankaassa kaikki pöly? 😀