“niin ja sitten sellasta mietin

et oisko se hirveen väärin

jos mä menisinkin järven rantaan

ja ihan vahingossa kävisikin silleen

että puhelin putoaisi järveen

eikä mikkään piippais pitkään aikaan“

Ihan tavallista mulle kuuluu / Antti Tuisku

Viikonloppu oli aika rankka. Outo ja rankka. Perjantai-ilta ja lauantaiaamupäivä meni erääseen kamppikseen liittyvien työjuttujen parissa kunnes jossakin vaiheessa perjantaita en vaan enää pysynyt kasassa. Koko ajan oli jotakin pientä, mikä piti ihan nopeasti hoitaa. Lopulta itkin tunnin verran ja nukuin sen jälkeen kolme tuntia. Siis minä, joka nukuin päiväunia vain äärimmäisessä tapauksessa ollessani sairaana. Jos silloinkaan.

Työni ei ole missään nimessä epämiellyttävä tai rankka työ. Bloggaaminen ei ole rankkaa, vaan ihanaa. Lapseni ei ole vaikea/hankala/suuritöinen. Mutta kaikki ne pienet asiat, joiden pitäisi mennä lomittain elämäni hammasrattaisiin, ovat nyt jotenkin liikaa ja tarttuvat toisiinsa niin, että koneisto menee jumiin. Elän puhelin kädessä ihan koko ajan, en ole koskaan läsnä ja sävähdän jokaista piippausta. Ainoat hetket, joina tsemppaan ja keskityn, ovat pojan kanssa, kun aamulla valmistaudumme yhdessä päivään ja kun palaamme kotiin töistä/päiväkodista yhdessä. Häneen jaksan keskittyä – kunnes jostakin kuuluu vaativa piippaus ja tulen pahalle tuulelle.

Perheestäni en luovu, tietenkään, työstäni tykkään kovasti ja bloggaaminen on harrastus, joka pitää minut järjissäni. Rakastan blogiani. En voi luopua mistään, mutta jotakin on pakko tehdä. Uupumus hengittää niskaan ja juoksen paniikissa sitä karkuun, vaikka pitäisi nimenomaan jarruttaa. Nyt pitäisi pysähtyä ja kohdata uupumus silmästä silmään. Haluaisin kysyä siltä, mitä hittoa pitäisi tehdä, ettei tämä luisu kolmen kuukauden sairauslomaan.

Oikeastaan tiedän jo vastauksen. Viikonloppu pitäisi pyhittää levolle niin, että valokuvia saisi ottaa, sillä sitä todella rakastan, mutta puhelimesta tahtoisin pysyä mahdollisimman kaukana. Oikeastaan, saanko sanoa ihan suoraan? Kaipaan ihan älyttömän paljon sitä aikaa, kun puhelimella pystyi vain soittamaan ja lähettämään tekstareita. Kuka helvetti jaksaa olla online 24/7? Tuottaa, postata, vastailla, reagoida ja olla aktiivinen. En minä ainakaan. Aion kehitellä unplugged-suunnitelman. Pysykää kuulolla, jos samaistutte tähän.

(kengät saatu Vamos, neule Odd Molly)