Syypää mun hymyyn
Päätepysäkki elämälleni elävänä kuolleena on vihdoin saavutettu. Otin viikonlopun projektiksi muuttaa itseni jälleen ihmiseksi ja se kävikin lopulta jopa pelottavan helposti. Ratkaisu peilikuvaa kohtaan kohdistuvaan vihaan ja inhoon löytyi jälleen kerran auringosta. Joka kesä ahdistun ja joka kesä tajuan liian myöhään, että se on se kevyt rusketus iholla, mikä saa olon tuntumaan jälleen hyvältä. Pitää kehystää joku taulu ensi kesää varten, jotta ymmärrän heti toukokuussa hankkia hieman väriä pintaan. Aivan sama onko väri aitoa vai keinotekoista, mutta kalkkilaivan kalvakkana kapteenina olen aina onneton.
Nyt, kun iho näyttää taas oikealta, tekee mieli meikatakin pitkästä aikaa. Pelkän ripsivärin sijaan aamulla on kiva kaivella myös hieman huulipunalaatikkoa tai vetää silmiin kimaltavat rajaukset. Esimerkiksi oranssit huulet ovat todella kivat hieman ruskettuneen ihon kanssa ja olemuskin on heti jotenkin pirteämpi. Hiuksetkin yltävät nykyään jopa nutturalle, mikä helpottaa myös arkea, kun ei tarvitse liikkua aina tylsästi ponnaripäänä.
Jotenkin ärsyttää, miten sitä alkaa kuvitella, että blogiin pitää olla nykyään jotakin elämää suurempaa “asiaa”, että sinne voi tehdä postauksen. Miksi se rima pitää aina hilata liian ylös niin, että pienistä asioista kirjoittaminen alkaa tuntua tyhmältä? Grillimakkaroista ja mökkitunnelmista ne muutkin postailevat. Ei voi muuta sanoa kuin että ei ole kovin fiksu sellainen ihminen, joka pissii omiin blogimuroihinsa vaatimalta itseltään jotakin, mitä ei kuitenkaan vaadi muilta. Jossakin vaiheessa aina lipsun takaisin siihen säälittävään tilaan, että annan muiden komennella itseäni enkä bloggaa niin kuin itse haluan. Nyt on taas aika toivottaa heipat kitisijöille. Pienet asiat kunniaan ja turhan kovat vaatimukset kesälomalle, sanon minä! :D
Sanna
Onpa kiva tunnelma näissä kuvissa :-)
MouMou
Kiitos! Vähän parempi kuin tässä epäonnistuneessa versiossa, ehkä? ;)
Katja
Allekirjoitan vikan kappaleen täysin! Joka toinen päivä haluan aloittaa oman blogin, joka toinen päivä sitten olen täysin eri mieltä. Syy tähän mielenmuutokseen on yleensä se, etten kuitenkaan osaa. Mistä lähtien bloggaamiseen on tarvittu jotain suurempaa osaamista? Vertaan kuitenkin itseäni ja ajatusta blogistani lukemiini blogeihin ja niiden kirjoittajiin. Ja tunnen alemmuutta, sillä tietenkin minun pitäisi heti osata ja olla hyvä bloggaaja. Kieroutunut mieli ja koulukiusaamistausta, sanokaa hei…
Blogi on oikeastaan jo olemassa, olen jopa askarrellut sinne bannerin, mistä olin tavattoman ylpeä! Ja silti hannaan sinne kirjoittamista tai edes sen julkaisemista. Ehkä jos vain uskaltaisi astua sen yhden askeleen – tai painaa sen pienen hiiren napin alas oikeassa kohdassa, voisin todeta ettei se olekaan niin paha eikä kukaan odota minulta tai blogiltani mitään – paitsi minä itse. Mutta kun en uskalla :( Ja silti ajattelen asiaa lähes päivittäin “näinhän voisin sinne kirjoittaa”, “tästä saisi otettua hyvän kuvan blogiin”. Hah, ihmismieli on kummallinen :)
Anteeksi ajatuspurkaus ja suurensuuri kiitos ihanasta blogistasi! Olet mahtava <3
MouMou
“Mistä lähtien bloggaamiseen on tarvittu jotain suurempaa osaamista?”
Niinpä! Nykyään ei ole ok enää harrastaa kevyesti, kun pitäisi olla seppä syntyessään ja mahduttaa itsensä ahtaaseen muottiin. Ymmärrän siis täysin. :/
Minttu
Mullakin on samanlaiset fiilikset! Olen miettinyt ja välillä vähän pitänytkin blogia, joka on aina loppunut siihen, että tää on varmasti ihan paska. Paskat kuvat, paskoja juttuja kaikki paskaa! Ja sitten kuitenkin kutkuttaisi ajatus pitää blogia pystyssä! Tykkään itse ottaa paljon kuvia, joita ei tietenkään viitsi Facebookkiin tunkea, niin miksei sitten blogiin voisi? Mutta kuitenkin tuntuu, ettei siitä tule kuitenkaan mitään – koska muut on niin hyviä. HUOH. Ja varsinkin nyt, kun on häät tulossa olisi kivaa pitää päiväkirjan tapaista häiden suunnittelusta.
MouMou
Häistä kannattaa kyllä pitää vähintäänkin itselleen blogia. <3 (Ja jos ikinä koet, että haluat ihmisiä seuraamaan häävalmistelujasi, mulle saa ainakin vonkata blogin osoitteen.)
Minttu
:) heh, kiitos! Ehkä jätän vonkaamisen väliin, mutta joskus jotenkin ehkä mainitsen jossain. :) innostuin muuten sun myötä siun blogista ja blogimaailmasta muutenkin, entinen poikaystävä joskus vihjaisi, että oot ollu hänen tutorina :D ja siitä se sitten lähtikin.
MouMou
Aika sattuma! Tuutorihommat oli kyllä melkein parasta opiskelussa. Hyvä se on motiovida muita, kun itseä ei nappaa yhtään! :D
Camilla
Pistä blogi salaiseksi, kirjoita hetki itsellesi ja kun tunnet olon varmemmaksi, käännä se julkiseksi. :)
Nykyään “taso” tuntuu olevan hirvittävän korkealla ja juuri siksi jättää itsekin asioita ja kuvia julkaisematta. Myös blogien yleistyminen ja kasvojen näyttäminen on saanut vähän enemmän ajattelemaan myös sitä omaa yksityisyyttä. Ruudun toiselta puolelta kun on helppo huudella kasvottomana. ;)
Tsemppiä. Jos päätät blogin yleisölle avata, niin tulisin mielelläni kurkkaamaan. Pelkän kommenttisi perusteella osaat ainakin hyvin kirjoittaa, joten nou hätä.
MouMou
Hyvä ohje Camillalta! :)
hannamaria
Samaa mieltä, bloggari ei ole asiakaspalvelija. Ja itse tykkään näiden ‘isojen’ postausten sekaan tiputetuista pikkuhippusista normaalia arkea ja pieniä iloja. Tykkään! Ja ihan oikeassa olet – pieni päivetys pelastaa paljon omassakin elämässä.
hanna
http://www.hannamariav.com
MouMou
Niin minäkin! Siksi onkin outoa, miksi en niitä “kehtaa” postata nykyään. Jonkun pitäisi potkasta mua pyllylle. :)
oranssifriikki
Katja: minäkin mietin pari vuotta ihan samoja asioita! Nyt on pari vuotta mennyt ja blogin perustinkin ja oon tykännyt pitää sitä. Rajattu on aiheet ja kävijöitäkin. Tuttuja ja tuntemattomia! Kannattaa ainakin yrittää, julkaise ihmeessä! Jos tykkäät kirjoittaa ja ottaa valokuviakin, aina plussaa! Aiheet iha omasta elämästä..
Iina: juuri niin. Blogia vois kirjoittaa vaikka mistä pienestä jutusta…mulla on paljon sellaisia ideoita jotka on vielä toteuttamatta..mutta kelpaako niitä postata…niih. Kyllä kelpaa.
Vietähän stressitön viikonloppu. Vauva ilmoittaa kyllä tulostaanjos tullakseen. Hali <3
MouMou
Mun pitää jotenkin heivata tuo rima hiiteen kokonaan. Miksi sen pitää aina palata, kun pääsen vauhtiin. :/
Camilla
Sulla on niin ihanan hehkuva ja siluinen iho.
Pitää kyllä paikkansa, että ruskettuneena se oma hipiä vain on paljon nätimpi, kuin kalpeana. Oma ihoni on valkoinen ja ohut kuin elmukelmu ja siitä syystä rintapielestä loistaa verisuonetkin läpi ja aiheuttaa ajoittain ihmissä kauhistusta. :D
Lomaa edelleen odotellessa..
MouMou
Ah, ne verisuonet! Mutta aina voi vetää Nicole Kidman -kortin. Se nainen todistaa, että vaalea, “läpikuultava” ihokin on kaunis. Ei vaan minun juttujani. :)