Ensimmäinen mekkoni merkiltä oli harmahtavan ruskea pohjaltaan, kuvioinnissa oli ihanaa vaaleanpunaista. Etuosan nyöritys ihastutti, vaikkakin mekko vaati aina alleen kolmiobikinit, jotta rinstikat eivät vilkkuneet rumasti mistään. Näet asukuvia mekosta tästä postauksesta.

Sitten törmäsin mekkoon, joka näytti siltä, että se on ommeltu kasaan useasta vaaleasta silkkihuivista. Rakastuin välittömästi, mutta koska mekko oli muutaman vuoden takaisesta mallistosta, sain metsästää sen itselleni käytettynä. Kesämekosta näet kuvia tässä postauksessa ja juhlavampana tässä postauksessa.

Pari kesää sitten julkaistiin mekko, jonka kirkkaat ja trooppiset värit olivat jotakin aivan muuta kuin aiemmat mekkoni merkiltä. Siitä taas näet kuvia tässä postauksessa. Harmittaa, kun osa kuvista näkyy ihan mössönä postauksessa, koska nuo kuvat ovat yhden suosikeistani. Ne otti Emppu, jonka kanssa näemme ihan liian harvoin.

Entäpä uusi mekkoni sitten? Sen pohjaväri on vihreä. Siitä joku, joka tuntee minua yhtään paremmin, voikin jo päätellä, että ostin tämän vuodenvaihteessa, kun hiukseni olivat punaiset. Ei tämä vaaleidenkaan hiusten kanssa huono ole, mutta epäilen, että punaisten kanssa kokonaisuus olisi vielä näyttävämpi.

Uudessa mekossani on rypytetyt hihat ja midi-helma. Kangas on raskasta, mutta silti kevyen oloista. Vyötärölle asti mekko istuu yläosasta, mutta helma levenee kunnolla. Siis sillä tavalla, että jos pyörähdän ympäri, pullistuu helma valtavaksi. Mekko pääsi ensimmäistä kertaa ylleni miehen siskontyttären syntymäpäiväjuhliin. Asusteiksi valitsin aika arkiset nilkkurit ja laukun ruskeina. Mekossa olin jo sen verran ylipukeutunut, etten viitsinyt vetää vielä asusteillakin yli. Tuossa laukussa on pitkäkin hihna, mutta käytin sitä vain renkaan kanssa vaihtelun vuoksi. Korvikset sain synttärilahjaksi Norpalta viime vuonna.

Tänä kesänä ei varmaankaan juuri juhlita, joten olin tavattoman onnellinen alle kymmenen hengen synttärijuhlista. Tuntuu, että treenitrikoot ja isot hupparit ovat kasvaneet kiinni minuun etätyöpäivien aikana. Mekkopäivä tuntui kaivatulta piristysruiskeelta, jonka voimalla jaksan taas pitkään. Mutta hei, sainhan tänään osallistua nimenantojuhliin etäyhteydellä. Olin niin liikuttunut, että piti pidätellä itkua, mutta sinnittelin tapahtuman loppuun asti. Vielä kun saisin tavata tuon pienen neidin ihan kasvokkain. Olen toiveikas, että se päivä saapuu pian.  Myös kaikki vaatekaappini mekot, joita en ole käyttänyt kuukausiin, toivovat niin. ♥

 

Edit: Mekko on siis jälleen kerran Odd Mollyn. Ilmeisesti innostuksissani jätin sen kertomatta! :D