Mehua mansikan kannoista
Perkasitko juuri viiden kilon laatikon mansikoita ja nyt mietit, mitä ihmettä teet kannoille? Huutelin jo eilen täällä blogissani, miten mansikan kantojen on todettu lievittävän turvotusta ja helpottavan nivelkipuja, mutta en löytänyt näille väitteille virallista lähdettä. Vai onko “vanha kansa” sellainen? Kannoista voi keittää teetä, mutta niitä voi kuulemma lisätä myös smoothien sekaan. Vihreän kannan maku muistuttaa etäisesti pinaattia, joten ehkä kannat sopisivat salaattiinkin? Esimerkiksi tässä mansikkaisessa kesäsalaatissa ne voisivat toimia. Mutta entä, jos tekisitkin mehua mansikan kannoista!
Minä kokeilin kantoja ohjeessa, johon törmäsin eräässä FB-ryhmässä. Mansikankantoja tarvitaan sen verran, mitä vähän-sinne-päin-peratuista mansikoista tulee. Eli viiden kilon mansikkalaatikon kannat kerätään talteen ja pannaan isoon kattilaan. Niiden päälle mitataan 1.5 desiä sokeria ja 2 teelusikallista sitruunahappoa, jota saa apteekista tai supermarketin mausteosastolta. Kantojen päälle kaadetaan suunnilleen kaksi litraa kiehuvaa vettä. Niin, että kannat peittyvät. Laitetaan kattilan päälle kansi ja jätetään mehu tekeytymään yöksi. Siivilöidään aamulla kannat pois esim. reikäkauhalla ja pullotetaan herkkumehu. Lupaathan kokeille ensi kerralla hyödyntää kannat? Jos et tahdo keittää mehua mansikan kannoista, testaa jotakin muuta ja vinkkaa resepti minulle.
Ihaile punaista väriä ja hurmaa koko suku herkullisella maulla! ♥
joku vaan
Tää on ihan liian hyvää! Ens kesänä otan kaikki kannat talteen. <3
Iina M.
Sama juttu! Vastasinkin jo jollekin, ennen kuin kommentit katosivat blogikriisissä, että kunpa olisin tiennyt tästä jo 15 vuotta sitten. 🍓
Jaana
Hei, halusin tunnustaa, että ehdotin tätä ohjetta vuoden hävikkireseptiksi. Toivottavasti voitat! Ohje on levinnyt kulovalkean tavoin eri Facebookryhmissä. :)
Iina M.
Eikä! Ihanaa. Ohje ei siis ole minun keksimäni, mutta mitä useampi ihminen saa sen tietoonsa, sen parempi. 🍓
Marjatta
Nam! Jo toista kesää teen tätä ohjeellasi. Ehkä uskallan laittaa raparperia joukkoon..?
Iina M.
Sopii takuulla upeasti! 😍