OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huolisin mieluusti jonkin energiajuomabrändin sponsorikseni, sillä sen verran näitä tölkkejä alkaa olla kertynyt työpöydälleni. Ihminen ei ehkä elä pitkällä juoksulla näillä muutaman tunnin yöunilla, mutta vielä puolitoista viikkoa pitäisi sinnitellä. Tieto siitä, että mitä enemmän teen töitä, sitä parempi lopputulos on, pakottaa viettämään tietokoneella päivittäin aivan liikaa aikaa. Jollakin sairaalla tavalla kiire on jopa nautinnollista, mutta hieman kaipaisin jo aamuja, joina saa nukkua niin pitkään kuin haluaa. Tähän mielikuvaan eivät kylläkään kuulu ne raksamiehet, joiden korviariipivään meteliin herään aamuisin ja jotka tuijottavat asuntooni sisälle, kun avaan aamulla sälekaihtimet. Ehkä leivon heille sämpylöitä joku aamu ja teen diilin, että aamupalatarjoilua vastaan saan nukkua pidempään.

Sämpylöistä, joista kirjoittaminen herautti jo veden kielelleni, päästäänkin näppärästi timmiytymistunnelmiini. Olin kirjoittamassa juuri ystävälleni chatissa, kuinka herkkuhimot ovat vähentyneet tällä toisella viikolla huimasti, kun lähetti toi eteeni suklaadonitseja ja minikokoisia pullia. Blogin kautta saatujen tuotteiden ajoitukset osuvat meikäläisellä kyllä aina niin nappiin, sillä eilen lattialla odotti postin mukana tullut pussi hopeatoffeeta. Ei voi kuin nauraa! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko – SheInside (saatu)

Voisi tuosta mekostakin sanoa pari sanaa ennen kuin paljastan, miksi siitä ylipäätään teille aion postauksen lopussa avautua. Maksimekkojen käyttäminen jatkuu syksyllä satavarmasti, mutta veikkaanpa, että seuraavissa asukuvissa mekkojen päällä on jo nahkatakki tai vähintäänkin jokin neule. Oikein odotan jo sitä aikaa, sillä hikihän tuolla ulkona vielä tulee pitkähihaisessa hiihdellessä. Pitkiä housuja olen käyttänyt väkisin jo hetken aikaa, mutta niissä voi olla tasan aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Päivällä valuu hikinoro kohti kenkiä, kun on niin kuuma. Olen varmaankin ainut ihmisen koko maailmassa, joka pukeutuu sen mukaan, minkä vuodenajan tahtoisi olevan, eikä sen, mikä oikeasti on. Urpo mikä urpo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voisin nyt vihdoin paljastaa, miksi halusin juuri tästä mekosta kuvat tänään. Mietin nimittäin työvuoroni aikana, miten bloggaajat löytävät aina ihania ja täydellisiä vaatteita. Se ei aina ole totuus, vaikka kuvat saattavatkin niin väittää. Minäpä en nimittäin löydä, vaikka luulin tehneeni niin. Kun uusin paketti SheInsidelta, josta saan siis vaatteita arvioitavaksi, saapui postissa, luulin saaneeni käsiini jälleen yhden lähemmäs täydellisen maksimekon. Yläosan leikkaus oli juuri suosikkimalliani ja selän rypytys takasi hyvän istuvuuden. Olin tyytvyväinen mekkooni, kunnes vedin sen päälleni. Aion räpytellä silmiäni kauniisti ja pyytää erästä ompelukonemestaria korjaamaan mekon sellaisiksi kuin luulin sen olevan, mutta sitä ennen esittelen teille maailman typerimmin ommellun mekon. Katsokaa nyt! :D

urpomekko