OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Harrastin joskus nuorempana enemmänkin saman vaatteen tai asusteen ostamista monessa värissä. Jossakin vaiheessa into laantui, mutta vähän aikaa sitten vanha tapa heräsi taas kunnolla eloon. Ihastuin erääseen paljettineuleeseen mintunvihreänä, mutta otin mukaani myös kolme muuta väriä. Kultaan taittava beige on olemukseltaan muita värejä juhlavampi, harmaa nyt sattuu olemaan maailmankaikkeuden coolein väri ja marjapuuronpunainen on sellainen sävy, että vaan tiedän sen sopivan väreihini. Punaisen ja pinkin eri sävyt ovat väreistä aivan suosikkejani ja varsinkin näin keväisin tunnen suurta vetoa niitä kohtaan.

Valkkailin nuo neuleet itselleni muutama viikko sitten Kouvolassa käydessäni. Paikallisessa Vero Modassa oli jopa hieman liiankin hyvä sisäänostaja, sillä liikkeessä iski paniikki, miten osaisin valita ne kaikista ihanimmat asiat tuotepalkkioksi työillasta. Neulekokoelma tuntui kuitenkin hyvältä idealta, päätökseni pelastaa vielä monta vilpoisaa kesäiltaa ja syyspäivää. Tahtoisin sanoa, että maksimekkojen sijaan päädyin neuleisiin, mutta lähti sieltä Kouvolasta kotiin muutama pitkä mekkokin. Yllätyittekö?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kimaltava neule vaati seurakseen vaaleat kevätfarkut ja vaaleat kengät. Halusin pitää yleisilmeen raikkaana, joten en lähtenyt kikkailemaan turhan tunkkaisilla väreillä. Koska asu oli itsessään kuitenkin aika simppeli, kruunasin sen kiinnostavilla kengillä. Iron Fist -merkin kolmannet korkkarini on koristeltu yksisarvisprintillä ja niiden koroissa on glitteriä. Tuo merkki on siitä outo, että vaikka kengät ovat keinonahkaa, niiden istuvuus on jalkaani täydellinen. Yksisarviskengät kiinnittivät kyllä hauskasti huomiota, sillä kaupassa eräs pieni tyttö vain tuijotti kenkiäni pitkään ja totesi sitten ääneen katsetta kengistä irrottamatta: “Oho!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

neule – Vero Moda (saatu)

farkut – Liu Jo Jeans (saatu)

kengät – Iron Fist (Sarenzalta saatu)

Näissä vaatteissa tuli sitten vietettyä ällöttävää darrapäivää hyvässä seurassa. Korkkarit eivät tosin olleet jalassa ihan koko päivää, vaan vaihdoin ne jalkaani vain niihin tapaamisiin, joissa piti hieman edustaakin. Illan ohjelmassa olikin sitten härskiä löhöilyä sekä verensokerin nostamista uudella herkulla, jota en ollut vielä ehtinyt maistaa aiemmin. Tuo Penan ja Jerkan uusi tuotos oli kyllä odotetusti todella herkullista ja vei darrankin mukanaan. Tai ehkä sen vei sittenkin illan seuralaiseni hyvillä jutuillaan. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(ulkokuvat Veera Korhonen)