Koska blogilleni on ilmestynyt uusia lukijoita ja se sama kyseenalaistaminen, joka aina nostaa päätään isompien lukijamäärien tutustuessa blogiini, on jälleen täällä, leikitään nyt sitten hetki rautalangalla. Tutummat lukijat voivat siis hypätä suoraan hulvattomiin asukuviin, tämä on tuttua kauraa teille. Ehdin aina välillä olettaa tiettyjen asioiden olevan yleisesti kaikkien tiedossa, joten sitten pitää kirjoitella näitä selityksiä uusille lukijoille. Pahoittelen, jos se turhauttaa kauemmin blogiani lukeneita.

Käydään nyt vastaukset tärkeimpiin kysymyksiin läpi lyhyesti ja ytimekkäästi. Saan kirjoittaa blogiini niin usein tai harvoin kuin tahdon. Sitä eivät määrää lukijat eivätkä Indiedays. Edellä mainittu kattosivusto ei myöskään pakota minua kirjoittamaan mistään, vaan valitsen itse mainoskampanjat, joihin osallistun. Mikään firma ei voi päättää, mitä tuotteita kehun, sillä vastaanotan tuotenäytteet sillä ehdolla, että päätän itse, kirjoitanko niistä. Saan korvausta kirjoituksistani, mutta en saa palkkaa bloggaamisesta. En siis työskentele asiakaspalveluammatissa eli minulla ei ole velvollisuutta ottaa hymyillen p*skaa niskaani. Että sellaista kivaa.

Tähän väliin piti tulla video, mutta #&#(#)#/””#:n Youtube ei suostu lataamaan sitä (#)””/”/”(€€€€:n pätkää. Kerron siis kuulumiseni sanallisesti. Käväisi aamulla kaupungilla olosuhteiden pakosta ihan kummassa asussa. Läikytin aamulla kahvia ylleni ja joudun vaihtamaan ainoan mukanani olleen paidan lainapaitaan. Koska olin kämppävahtina miespuolisella ystävälläni, eivät paitavaihtoehdot luonnollisesti olleet kovin naisellisia. Hiihtelin sitten päivän ruutupaidassa, farkuissa ja saappaissa. Nuo saappaat ovat korkonilkkureiden lisäksi ainoat kengät, joita en pakkaa muutto varten, vaan jotka pidän ns. käsimatkatavaroissa. Kiva väri, lämmin varsin ja mukava tuntuma tekevät noista mukavimmat saappaat, mitä omistan.

Nämä kuvathan korostavat taas sitä kuuluisaa kuilua minun ja muotibloggaajien välillä. Minä julkaisen häpeilemättä kaikki asuni niinä päivinä, kun en pukeudu haalariin ja pysy kotona. Täällä ei siis valikoida ja seulota niitä parhaita ja onnistuneita asuja, vaan eletään arjessa mukan. Syy siihen on se, että tykkään itse lukea arkisia ja sellaisia blogeja, joihin voi helposti samaistua, joten koetan myös ylläpitää sellaista.:)


paita – Superdry (lainattu)

farkut – H&M (saatu

kengät – Reebok (saatu)

Jyväskyläläiset ovatkin jo ehkä huomanneet muutaman päivän hikoiluni tulokset Kauppakadulla, mutta valokuvatodisteita teille saan valitettavasti vasta huomenna. Täytyy muuten sanoa, että bloggaamisessa parasta taitaa olla se, että pääsee tekemään asioita ja tutustumaan paikkoja, joita ei ns. siviilinä osannut edes kuvitella. En voi kylliksi kiittää kaikkia niitä tahoja, jotka ovat tämän mielenkiintoisen elämän minulle mahdollistaneet. Lukijoita koetan kiittää päivittäin kiinnostavien juttujen muodossa.:)

Edit: Kannatti kiukutella, video suostui latautumaan! Se on lyhyt. Se on huono. Mutta se on monen tunnin kiukuttelun jälkeen vihdoin täällä!:D