Tässäpä teille Flow-postaus, jossa ei käsitellä koko festareita oikeastaan ollenkaan. Kävi nimittäin niin, että festareihin turhautunut minä päätti kurkata, millaista niillä Flow-festareilla on. Ikinä en ollut paikalla käynyt, joten en odottanut oikein mitään. Paitsi hämmennystä, sillä kun stalkkasin esiintyjät etukäteen, tunnistin niistä ehkä kaksi. Ei siis ihan minun tyylistäni pimputusta, rokkityttö hämmentyi.

 

Ensimmäinen ajatus tapahtumasta oli se, että ruokatarjonta oli huimasti normaaleja festareita parempi. Myös ihmiset näyttivät paremmilta. Joka väite siitä, kuinka Flow-festareilla bongailee upeita tyylejä ja typpejä, osoittautui todeksi. Itse en sen kummemmin etukäteen ulkonäöstäni stressannut. Heitin ensimmäisenä päivänä niskaani Zarasta löydetyn hippitunikan ja peitin juurikasvuni hatulla. Niin, ja hanurini shortseilla.

mekko/tunika – Zara

farkkushortsit – H&M

kengät – Seppälä

hattu – H&M

Sitten iski idea, joka muutti koko illan kulun. Lähdimme  muotijatrendit-Sallan kanssa festarialueelta kaksin, koska epämervi-Jonnalla oli synttäribileet hoidettavina. Tarkoitus oli, että olisimme siirtyneet Sallan kanssa terassille, mutta sitten tyttö kysyi minulta vitsillä, lähdetäänkö Turkuun. Minä otin sen tosissani ja tunti tuosta päähänpistosta istuimme jo bussin takapenkillä kuunnellen Topi Sorsakosken parhaita Youtubesta.

Jos en ole aiemmin kertonut, niin rakastan Sallaa, koska melkein kellekään muulle ei voi sanoa melkein mitä tahanasa iskelmäbiisin alkua ja hän osaa lähes poikkeuksetta jatkaa sen. Arvostan.

Miksi sitten lähdimme juuri Turkuun? Salla oli jotenkin onnistunut hommaamaan meille mahdollisuuden haastatella jonkin turkulaisen festaritapahtuman pääesiintyjää eli Adam Tenstaa. Rommikola oli siinä vaiheessa onneksi vaikuttanut jo sen verran, että englanti sujui ongelmitta eikä edes se, etten ollut koskaan kuullutkaan tästä Ruotsin tyylikkäimmästä räppäristä, haitannut menoa.

Aamulla muutaman tunnin yöunien jälkeen käväisi kieltämättä mielessä, että olisiko ollut parempi jättää Turku-reissu väliin, mutta palasimme urheasti viettämään toista Flow-festaripäivää. Darranaamoillemme hirnuttiin aika kovaa, sen verran heikko happi oli molemmilla. Selvisimme kuitenkin festareista kunnialla ja kivaakin oli. Parasta taisi olla törmätä muihin bloggaajiin pitkästä aikaa, terkkuja kaikille ihanille!:)

Tähän viimeiseen kuvaan, johon pinnistin kaiken tahdonvoimani, voimmekin lopettaa festareiden puimisen. Tämä viikonloppu nostatti mieleeni erään lausahduksen, jonka HIMYM-fanit saattavat tunnistaa. “I´m too old for this stuff.

(kuvia pöllitty myös Sallalta, Niinalta ja Veeralta)