Eilen väsättiin pikaiset grillibileet pystyyn. Varraslihasta, paprikoista, herkkusienistä ja kirsikkatomaateista kasattiin herkullisia grillivartaita. Vain kesäkurpitsa ja ananas jäivät puuttumaan vartaiden päistä. Lisäksi tarjolla oli salaatteja ja pihvejä sekä tietenkin makkaraa, jota allekirjoittanut syö joskus sinapin seuraksi. Sinappirakastajalla kun tuo makkara-sinappi -suhdeluku on joskus vähän vääristynyt.;)

Helppona jälkiruokana pienissä grillibileissämme toimi Lunnilta “varastettu” kirsikkatorttu, jonka muistin onneksi kuvailla tännekin. Pikkusiskon kameralla, tietenkin.

Kirsikkatorttu

Pohja:

175 g Digestive-keksejä

80 g voita

Täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 dl sokeria

2 dl kuohukermaa

Päälle:

500 g kirsikoita

Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu voi. Itsehän en voita sulattanut, mutta ihan hyvää tuli silti. Painele pohja-aines kevyesti piirakkavuokaan.

Sekoita tuorejuusto ja sokeri tasaiseksi massaksi. Kaada joukkoon kuohukerma ja vaahdota massa kuohkeaksi vaikkapa sähkövatkaimella. Kaada täyte piirakkapohjan päälle.

Teurasta kirsikat puolittamalla ne ja poistamalla sekä varret että kivet. Tämä homma vie mukavasti aikaa, joten avustajasta ei ole haittaa. Pelasta valkoiset vaatteet lähistöltä, sillä rapatessa roiskuu.

Kaada ja asettele perattut kirsikat kuorrutteen päälle ja laita piirakka asettumaan viileään pariksi tunniksi.

Tämä oli muuten jo toinen postaus parin päivän sisään, jonka WordPress vaan tuhosi julkaisuvaiheessa. Alkaa hiljalleen ketuttaa tämä tuplapostailu, kun ei näihin kettuuntuneisiin kakkosversioihin koskaan muista kirjoittaa kaikkea tärkeää!