Naputtelin tuossa aiemmin Huuto.nettiin parit kengät myyntiin. Kotiutin eBaysta sekä liian pienet että liian isot kengät ja harmituksesta selvittyäni päätin tökkäistä ne myyntiin teille. Lisäksi myyn muutamat kengät, joille rakkauteni ei vaan enää riitä. Kaikissa kohteissa on kärsimättömille Osta heti! -hinnat. Vaatteita lisäilen myöhemmin eli sitten, kun tämä tenttistressi taas vähän laantuu.

Luksusteemaviikkoon panostin tänään kokovalkoisen asun muodossa. Aamun asuni oli siis vain nopeasti kyhätty kauppa-asu, mutta sen jälkeen tuli niin kökkö fiilis epäonnistuneesta asukuvasta, että vaihdoin koko asuni. Valkoinen on värinä sellainen, että luokittelen sen aika juhlavaksi ja araksi. Kokovalkoista olen kammonnut hyvin pitkään, joten aloittelin totuttelun varovasti mekosta ja ballerinoista, joiden kanssa käytin valkoista laukkua. Meni ehkä vähän tyttömäisyys yli noiden lettien kanssa, mutta ei voi mitään. (Vähän tekisi mieli kiukutella, miksi letit näyttävät sivukuvissa niin tyhmiltä.)

kokovalkoisissa2

kokovalkoisissa1

Mekko – b.young

ballerinat – next

laukku – Asos

Nukuin tänään aivan liian pitkään. Olin suunnitellut aamulla spinning-tuntia ja vaikka mitä, mutta päädyin sitten makaamaan reilut 12 tuntia koomassa. Taisi olla flunssasta vähän univelkoja, kun niin väsytti. Harmittaa aina jotenkin, jos aamupäivä menee hukkaan, koska olen silloin yleensä energisimmilläni. Otin vahingon kuitenkin takaisin päättämällä, että pakotan itseni illan spinning-tunnille. Kaipa se on pakko opetella nauttimaan noista iltojen ja iltapäivienkin tunneista hiljalleen. Kesän vietän kuntokeskuksessa joka tapauksessa.

Teemaviikon rohkaisemana osallistuin muuten tänään Gilletten ja Venuksen Just Legs -kilpailuun MTV:n sivuilla. Äänestämään pääsee halutessaan tästä linkistä.:)