Huonoja uutisia. Ihastuin tuossa ennen juhannusta juoksemiseen ja sinne ne kesätissit sitten katosivatkin. No, ei aina voi onnistua. Tissien omistaminen oli ihan kivaa niin kauan kuin sitä kesti. Toisaalta on kiva olla rinnaton, urheiluliiveihin ei tarvitse upottaa omaisuuksia eikä lenkkeily vahingossakaan satu rintavarustukseen. Tämä lauta käväisi tosiaan aamulenkillä tänään ja testasin samalla toista kertaa elämäni aikana juoksuhamettani. Se on äärettömän seksikäs urheiluvaate verrattuna vanhoihin kollareihin, mutta ihmisiä tuntuu mietityttävän hameen lyhyt helma. Olisi ehkä saamistani katseista päätelleen pitänyt kirjoittaa reisiin, että kyllä, täällä on shortsit alla.;)

juoksuhameessa

urheilutoppi – Northbrook

toppi – Etirel

hame – Adidas

kengät – Reebok (Easy Tone)

Tämä on ollut todella turhauttava päivä. Kaverit ovat vielä mökillä ja ties missä lomailemassa. Jyväskylä on aivan tyhjä! Kukaan ei postaa mitään enkä itse kehtaa tehdä sitä kerran tunnissa. Olen siis valinnut vaatteita kesän tuleviin tapahtumiin. Yksi aivan ihana mekko saapui alkuviikosta, mutta harmikseni sille löytyi sopivat juhlat vasta heinäkuun lopusta. No, hyvää malttaa odottaa ehkä hieman pidempäänkin.:) Voin tunnustaa, että kyseessä on vähän aikaa sitten parempaan kotiin muuttaneen Hanneksen korvaava hapsumekko, mutta väri on aivan jotakin muuta kuin harmaa.

Nyt tosiaan takaisin niiden kynsien pariin. Lakkasin jo varpaat (tai siis niiden kynnet), mutta harkitsin hieman sormien kohdalla. Pöh, turhaan. Essien sininen kynsilakka huutelee jo hyllyssä minulle. On aika heittää pinkit ja punaiset hetkeksi nurkkaan ja säväyttää kunnolla. Oli muuten aika ihana sitruunantuoksuinen suihku aamulla, taidan siirtyä taas vallan käytttämään The Body Shopin vartalotuotteita!<3

Psst! Se kamala stalkkerinainen yliopistolta, joka on kommentoinut blogianikin jo yli vuoden, lupasi tänään, ettei palaa enää koskaan lukemaan kirjoituksiani. Vihdoinkin! Olinkin jo kyllästynyt hakkaamaan roskaposti-nappia tyypin sairaiden viestin kohdalla. *tuuletus*